Lapsuuden harrastuksesta tuli ammatti

Sanni Sarlin opettaa sirkustaitoja

Sanni Sarlin ja Jerina Ferdani tekivät harrastuksestaan ammatin. Kuva Teija Loponen

Kaverit houkuttelivat aikoinaan 7-vuotiaan Sanni Sarlinin Pukinmäen sirkuskouluun ja sinne oli helppo mennä kun asui ihan vieressä. Nyt Sarlin on itse yrittäjä. Hän halusi ystävänsä kanssa tuoda oman harrastuksensa malmilaisten ulottuville.

Yksipyöräinen, rengastrapetsi, akrobatia ja jonglööraus tulivat Sanni Sarlinille lapsena ja nuorena tutuiksi Pukinmäen sirkuskoulussa. Liikkuvainen tyttö harrasti myös telinevoimistelua Tapanilan Erällä.

– Silloin en kyllä liikunnasta itselleni ammattia ajatellut, vaan opiskelin kampaajaksi. Se ei kuitenkaan tuntunut omalta ja niin lähdin Lahteen koulutuskeskus Salpaukseen sirkuslinjalle. Valmistuttuani opetin ja esiinnyin Suomessa sekä ulkomailla erilaisissa ryhmissä. Niistä on erityisesti jäänyt mieleen muun muassa 17 artistin osin improsirkustakin esittänyt ryhmä Zero Gravity Company sekä KaSa Companyn esitykset yhdessä mieheni Kaito Takayman kanssa.

Sanni kertoo opettaneensa samalla koko ajan, koska hän haluaa jakaa sirkusoppejaan.

– Siitä varmaan juontuu tämä pitkäaikainen haaveenikin omasta yrityksestä, jossa voidaan opettaa ja toimia juuri niin kuin itse koemme tärkeäksi. Olimme ystäväni Jerina Ferdanin kanssa olleet molemmat pitkään Pukinmäen sirkuskoulussa opettajina, tunnemme toisemme, luotamme toisiimme ja meillä on samanlainen näkemys tästä työstä. Kun ehdotin yhteistä yritystä Jerinalle hän innostui heti. Kartoitimme, että Malmin alueella ei tämäntyyppistä harrastustoimintaa ole ja niin hankimme tilat Roof Aerial Clubille täältä Hankkijan talon upeasta yläkerrasta, Sanni kertaa tuoreen yrityksen perustamista.

Etummaisessa huoneessa roikkuvat katosta rengastrapetsit, siellä harrastetaan ilma-akrobatiaa eri muodoissa. Toisessa huoneessa on yhdeksän tankoa.  

Nyt pääsee tankotanssia harjoittelemaan Malmillakin. Kuva Kaito Takayama

– Tankotanssi on etenkin aikuisten suosimaa, mutta sitäkin voi harrastaa koko perhe. Ehkä itsensä voittaminen on se suurin haaste. Alkuun voi tuntua, että käsivoimat eivät riitä tangossa tai trapetsilla, mutta ne kehittyvät ihan huomaamatta, tietää Sanni Sarlin kokemuksesta.

Tarjolla on viiden kerran alkeiskursseja vaikkapa juuri tankotanssiin, mutta kertamaksullakin siellä voi käydä.

– Rengasakrobatia tuntuu nyt olevan kovin suosittua. Siinä lajissa voivat halukkaat myös kilpailla, Sanni ja Jerina kertovat.

Molemmat opettajat kertovat sirkuksen olevan siitä mainio laji, että aina riittää opittavaa ja lajeja voi vaihdella.

– Notkeus kehittyy myös aikuisilla. Moni rauhoittavalla ja venyttävällä ilmajoogalla aloittanut haluaakin jatkaa myöhemmin renkailla. On hienoa nähdä heillä onnistumisen iloa.

Osa Roof Aerial Clubin kursseissa on jo täynnä, mutta vapaitakin paikkoja vielä on etenkin lasten ryhmissä.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliTapulikaupunki ei ole saamassa tekojäärataa
Seuraava artikkeliLukijalta: Kesällä Närepuiston kalliolla