Tervapääskynpuiston leikkialue kunnostetaan

Osa Tervapääskynpuistosta on rajattu työmaa-aidoin rakentamisen aikana. Entiseen kahluualtaaseen tulee skuuttirata. Kuva Teija Loponen

Tapaninvainiossa on odotettu jo muutama vuosi Tervapääskyn entisen leikkipuiston kunnostamista. Nyt Tervapääskynpuiston leikkialueen ja -välineiden uusiminen on lähtenyt käyntiin.

Entisen leikkipuiston leikkialueita ja välineitä uusitaan parhaillaan ja siksi puisto on osittain pois käytöstä. Eri-ikäisille lapsille suunnattujen leikkivälineiden lisäksi alueelle tulee muun muassa pienten lasten pyörärata ja skuuttialue. Uusittu puisto palvelee lasten lisäksi aikuisia, sillä sinne tulee ulkoliikuntavälineitä.

Tervapääskynpuistoon rakennetaan leikkipaikat erikseen pienille ja isoille lapsille uusine leikkivälineineen. Pienille lapsille tulee muun muussa keinuja, kiipeilytelineitä sekä hiekkalaatikko. Isommille lapsille perustetaan pieni seikkailumetsä, johon tulee kiipeily- ja tasapainorata.

Leikkialueet säilyvät entisillä paikoillaan, eikä niitä aidata. Leikkivälineiden turva-alustana käytetään kumiturva-alustaa ja turvahaketta. Urakan yhteydessä parannetaan myös puiston valaistusta sekä lisätään penkkejä. Puistossa olevan hiekkakentän pohjoisosaan rakennetaan asfaltoitu korinpallon heittelypaikka, jonka lisäksi kentän sivustalle tehdään pyörärata pienille lapsille.

Aiemmin leikkipuisto Tervapääskyn käytössä ollut kahluuallas muutetaan pienten lasten skuuttausradaksi, koska alueella ei ole enää valvontaa vesileikkien varalle. Skuuttiradan rakentamisessa hyödynnetään kahluualtaan pohjarakenteita.

Aikuisia palvelee puiston eteläosaan Laululinnuntien varrelle rakennettava kuntoilupaikka, johon tulee ulkokuntoilulaitteita.

Tervapääskynpuistossa on toiminut aiemmin leikkipuisto Tervapääsky. Leikkipuiston käytössä ollut rakennus on purettu, sillä leikkipuiston toiminta on loppunut. Puretun rakennuksen alla olleeseen maahan muovataan kumpare, johon istutetaan puita ja pensaita.

Työt Tervapääskynpuistossa käynnistyivät keskikesällä ja tavoitteena on, että puisto valmistuu käyttäjilleen viimeistään kesäkuussa 2023. Urakoitsijana toimii Stara.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliTaidehanke Puistolan aseman alikulkutunnelissa
Seuraava artikkeliMalmin lentokentän alueella siirretään maakaasuputkea