Pyöräily on nyt suosittua

Pyöräilyn suosio kasvoi koronapandemian aikana. Moni alkoi silloin fillaroida työmatkansa ja liikkua muutenkin enemmän maisemia pyöränsatulasta katsellen.

Helsingissä on noin 1 200 kilometriä pyöräteitä, joten pyörällä pääsee käytännössä minne vain kaupungissa. Pyörä on myös usein nopein tapa liikkua alle viiden kilometrin matkat. Sopivaa ajoreittiä etsiessään kannattaa käyttää apuna vaikkapa reittiopasta. Kun siitä valitsee bussin tai ratikan sijaan kulkuvälineeksi pyörän, reittiopas kertoo hyviä pyöräilyreittejä kohteeseen. Reittiopas myös kertoo lähimmät kaupunkipyöräasemat ja reaaliaikaisen tilanteen pyörien määrästä eri asemilla. Koillisessa kaupunkipyöriä löytyy joka kaupunginosasta.

Olemme kesän aikana julkaisseet täällä kotisivullamme kotiseutupyöräilyreittejä. Niistä on kartat, joihin on merkitty erilaisia tutustumiskohteita. Reitit esittelevät eri kaupunginosien historiaa, luonto- ja kulttuurinähtävyyksiä sekä tekevät tutuksi kaupungin eri alueiden ominaispiirteitä. Kotiseutupyöräreiteillä voi tutustua kaupunginosien eri kohteisiin pyöräillen joko yksin tai ryhmissä.

Kotiseutupyöräilykarttoja laadittiin kymmenkunta vuotta sitten kaupungin toimesta koko Helsingin alueelta yhteensä 29 kappaletta. Reittien pituudet on merkitty karttoihin ja niiden pituudet vaihtelevat 10:stä 30:een kilometriin. Vuosien saatossa muutamat reittien katselukohteista ovat kuitenkin jo poistuneet ja myös pyörätie on saattanut joissain kohdin vähän siirtyä.

Voit bongata näiltä kotisivuiltamme seuraavat kotiseutupyöräreitit:


Teija Loponen

Edellinen artikkeliPerformanssitaidetta Tapulissa 18.8.
Seuraava artikkeliKoillinen tutuksi pyöräillen – Vanhakaupunki-Oulunkylä