Tapulikaupungissa asuva Aira Kosonen sai tyttäreltään idean tuhkapussiin, jolla vainajan tuhkat voidaan laskea hautaan. Hän ompeli myös arkkupeitteen kaunistamaan kierrätysmateriaaleista valmistettuja arkkuja.
Kierrättäminen ja ekologisuus ovat lähellä Airan sydäntä.
– Tein sekä kierrätettävän tuhkapussin kantokassin, että sen sisään laitettavan helposti hajoavan ohuemman puuvillakassin. Se on pitkien hihnojen avulla helppo laskea haudan pohjalle, esittelee Aira Kosonen.
– Kalliit uurnat ja arkut ovat tuhlausta. Arkku voisi olla jopa kierrätyspahvia ja sen voi peittää kauniilla seurakunnalta lainattavalla arkkualballa, hän toteaa.
Aira on ajatellut, että hautaan laskettavaan tuhkapussiin voi kirjoittaa tekstiilitussilla vainajan nimen, piirtää jotain ja lastenlapset kiinnittää siihen tarroja.
Kuvituksena sekä tuhkapussin kantopussissa, että arkkupeitteessä on joutsen, Suomen kansallislintu.
– Joutsenellahan on tuossa kaksi merkitystä, se on samalla Tuonen joutsen, valaisee kirkkohistorian dosentti, Malmin seurakunnan pastori Esko M.Laine.
Esko M. Laine ei ollut aiemmin kuullut tuhkapussista, paarivaate sen sijaan on hyvinkin vanha käytäntö.
– Arkkualboja eli paarivaatteita tiedetään käytetyn ainakin jo 1500-luvulla. Vainaja asetettiin tukevien puisten paarien päälle, joita käytettiin myös haudalle kantamiseen ja peitettiin paarivaatteella. Vuonna 1617 annettiin määräys paarivaatteen käytöstä ja sen vuokrauksesta tuli seurakunnille tärkeä tulonlähde.
Kulkutautien aikaan 1600-luvulla kierrätettävän paarivaatteen käyttö kiellettiin. Omaa paarivaatetta sai käyttää ja etenkin äveriäämmät käyttivätkin niihin paljon rahaa ja vaivaa, kuten koko hautajaisiin, Esko M. Laine kertoo.
Esko M. Laine kertoo Turun akatemiassa tehdyn väitöskirjan, joka käsitteli paarivaatteiden kuvituksia. Niissä saattoi olla kirjailtuna kuvioita sekä lauseita. Suosittuja kuvioita olivat joutsenten lisäksi tiimalasi, luuranko sekä erilaiset kukkaset ja maapallo, sekä saippuakuplia puhaltava pieni enkeli. Sen symboliikka piili siinä, että maan päällä eletään vain hetki ja sitten kupla puhkeaa.
– Arkkualba on lähes yhtä vanha kuin vihkiryijy, jonka suosio on huomattavasti suurempi.
Toisen maailmansodan aikana ja jälkeen arkkupeitteen suosio hiipui. Eipä niitä olisi riittänytkään kaikille sankarivainajille ja toisaalta heillä peittona oli lippu.
Arkkualbat ovat nousseet uudelleen käyttöön 1900-luvulla. Pastori Laine ei silti usko niiden käytön lisääntyvän niin kauan kuin vainajien omaiset aloittavat hautajaisjärjestelyt hautaustoimistojen kanssa.
– Ne harjoittavat liiketoimintaa ja luonnollisesti markkinoivat kalliita arkkuja. Jos omaiset kääntyisivät ensin seurakunnan puoleen ja varaisivat itse hautajaispapin, voisi syntyä paljon säästöjä. Hautaustoimistolta tilattaisiin vain tarvittavat asiat, kuten vainajan kuljetus, opastaa Esko M.Laine. Hän muistuttaa myös, että nykyään Malmilla voi hautajaisasioita hoitaa verkossakin, ja silloin seurakunnasta päin otetaan yhteyttä kolmen päivän sisällä.
Aira Kosonen haluaa lahjoittaa tekemänsä arkkupeitteen ja tuhkapussit kirkolle, tosin kenties Honkanummen hautausmaalle.
– Sieltä niitä voisi lainata myös Malmin seurakuntalaisten käyttöön, hän arvelee.
Lahjoitus ei suinkaan ole Aira Kososen ensimmäinen. Puistolan kirkon täyttäessä 60 vuotta hän ompeli sinne kaksi kastemekkoa. Myös Tapulin seurakuntakodilla on käytössä hänen valmistamansa papin kasukka ja stoola.
Teija Loponen
