
Siltamäen palvelutalon toiminta loppui 22.11.2021, jolloin sen toiminta ja asukkaat siirtyivät Kustaankartanon seniorikeskukseen. Nyt palvelutaloon on siirtymässä väliaikaisesti Itäkeskuksen palvelutalon asukkaita.
Siltamäen palvelutalo on yhä ollut Soten hallinnoima, vaikka toimintaa siellä ei ole enää ollut. Syksyllä sinne on kuitenkin muuttamassa evakkoon asukkaita Itäkeskuksen palvelutalosta, joka menee remonttiin.
– Siltamäkeen väistöön siirtyisi todennäköisesti 37 asukasta. Hanke on viivästynyt, ja sen arvioidaan käynnistyvän syksyllä, kertoo sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja Juha Jolkkonen.
Jolkkonen lisää, että muutoin Sote on irtisanonut tilansa Siltamäessä ja kohde siirtyy Kaupunkiympäristötoimialan hallintaan.
Alueen asukkailta tuli toimitukseemme ehdotus palvelutalon rakennusten käyttämisestä kauniine pihapiireineen Ukrainasta paenneiden väliaikaiseen asuttamiseen.
– Ukrainan pakolaisten tilapäisen asuttamisen järjestämisestä vastaa kaupungin ukrainaryhmä, maahanmuuttoviraston pyynnöstä. Siltamäkeen ei tietojemme mukaan nyt kohdistu tarvetta. Parhaillaan selvitetään niin sanottua asumisen kuntamallin mahdollista käyttöönottoa ja kustannuksia. Mikäli malli otetaan käyttöön Helsingissä, tässä yhteydessä kannattaa arvioida myös näiden tilojen soveltuvuus tähän malliin, lisää Jolkkonen.

Siltamäen palvelukodin historia alkaa vuodesta 1889. Silloinen Helsingin maalaiskunta oli päättänyt muuttaa radikaalisti omaa köyhäinhoitojärjestelmäänsä. Päätettiin perustaa köyhäintalo, joka rakennettiin Helsingin pitäjään Siltamäkeen. Taloon koottiin sellaiset köyhät, raajarikkoiset, orvot, mielisairaat ja vanhukset, jotka olivat kunnan vastuulla ja tarvitsivat laitosmuotoista hoitoa. Köyhäintalon yhteyteen rakennettiin navetta ja leipurintupa sekä erilaisia ulkorakennuksia. Karjanhoidosta ja maataloudesta huolehtivat osin köyhäintalon asukkaat ja näin säästettiin kunnan menoja.
Kunnalliskoti, lastenkoti ja mielisairasosasto saivat rinnalleen työlaitoksen 1920-luvulla muutamaksi vuodeksi.
Laitoksen toiminta päättyi vuonna 1980 ja muutaman hoitokoti- ja asuntolavuoden jälkeen Helsingin sosiaalivirasto aloitti tiloissa huoltokotitoiminnan eläkeläisalkoholisteille vuonna 1985.
Vuonna 1994 tukikotitoiminnot lakkautettiin ja kaikki asukaspaikat otettiin eläkeläisten käyttöön. Vuoden 1998 alusta Siltamäen palvelukoti siirtyi hallinnollisesti päihdeasiaintoimistosta erityissosiaalitoimistoon. Seuraava muutos oli vuonna 2013, jolloin Siltamäen palvelutalo siirtyi Kustaankartanon seniorikeskuksen alaisuuteen. Siltamäen palvelutalo suljettiin 2021. Silloin tyhjäksi jäi myös vuonna 2014 valmistunut uudisrakennus, H-talo, jossa on kahdeksan yksiötä.
Teija Loponen
