Lukijalta: Haahkoja siellä, haahkoja täällä

Majakkasaari on nyt täynnä haahkoja. Kuvat Sinikka Putkonen

Bengtskärin majakalla pesii tällä hetkellä noin 400 haahkaa, ja vielä noin sataa yksilöä odotetaan tulevaksi. Tämän ja paljon muuta kiinnostavaa saimme kuulla 15.5. retkellä Pohjoismaiden korkeimmalle majakalle.

Kävellessä oli pakko joka askelella varoa ja katsoa tarkkaan, mihin astuu: hautovia emolintuja oli mitä eriskummallisimmissa paikoissa, suojaväri maastossa todella tehokas. Yhdessä paikassa ruohon keskellä oli jopa 5-10 emolintua hautomassa!

Retkeä edeltävä viikko jännättiin kevätsäitä: kovaa tuulta merialueille ennustettiin. Kaksi majakkaretkeä oli jouduttu edellisinä päivinä kovan tuulen takia perumaan. Lähtöaamuna sääennusteita tutkittiin tarkasti: kovasta tuulesta merialueilla varoiteltiin. Mutta rohkeasti lähdettiin, 30 reipasta, lämpimästi pukeutunutta retkeläistä, kohti Kasnäsin satamaa, josta vene puski halki tuulen vesi pärskyen, herkimmät istuivat varmuudeksi kannella horisonttia tuijottaen. Mutta eihän kova merenkäynti välttämättä olekaan este majakalle pääsylle, vaan ratkaiseva on tuulen suunta, ja sehän oli meille suosiollinen. Rannat on niin kivikkoiset, että rantautuminen kovalla tuulella on mahdotonta. Tyynen puolelta saareen päästiin, sen upeille, meriveden silottamille kallioille kirkkaassa auringonpaisteessa.

Retkeläiset nauttivat näkemästään ja kuulemastaan.

Saarella opas kertoi innostavasti haahkoista ja niiden suojelusta. Tällä saarella pesii paljon haahkoja johtuen siitä, että petolinnut varovat saarella liikkuvia ihmisiä, muilla saarilla hävikki on suuri. Ei edes yksi muna joka pesästä selviä. Haahkanmunat ja poikaset ovat helppoa saalista.

Saimme kuulla majakan historiasta, majakanvartijoiden elämästä ja saarella asuneista perheistä. Nykyään saari on kesäaikaan toimiva matkailukohde. Vierailijoita käy vuosittain lähes 20 000. Majakan keittiössä oli meitä varten valmistettu kalakeittoa, saaristolaisleipää, ja jälkkäriksi kahvia ja lämpimiä voisilmäpullia.

Päivä oli onnistunut, ja paluumatkalla ruvettiin kyselemään uusista retkikohteista. Ainakin on tulossa vierailu Herrankukkaroon 29.10., jossa voi vaikka saunoa maailman suurimmassa maasavusaunassa, kylpeä lämminvesialtaissa tai meressä. Paljon muutakin on syyskaudelle jo pohdittuna, kuten teattereita ja museokäyntejä. Niistä saa lisätietoja osoitteilla jokupoo(at)elisanet.fi tai www.jokupoo.fi

Sinikka Putkonen, Jokupoo ry:n sihteeri

Edellinen artikkeliSapeli Malmin lentokentällä
Seuraava artikkeliOnnea tuplaten!