Pukinmäen sirkuskoulu tuo parin vuoden tauon jälkeen Malmitalolle 22.–23.4. viisi erilaista esityskokonaisuutta. Oppilaat ovat innoissaan päästessään taas lavalle yleisön eteen esittelemään taitojaan.
Pukinmäen sirkuskoulun opettaja Susanna Keski-Kohtamäki kertoo oppilaiden olevan hyvin innoissaan lähiopetuksesta ja live-esiintymisistä. Keski-Kohtamäki on työstänyt yhdessä Kaito Takayaman ja syventävän tason oppilaiden kanssa Me-sirkuskokonaisuutta, joka nähdään osana kahta kevätsirkusshow-näytöstä. Esitys nähdään myös Rovaniemellä järjestettävässä nuorten sirkusharrastajien Nurtsi-tapahtumassa kesäkuun alussa.
Me on matka ajattomien esitysten maailmaan. Esitys pohtii sirkuksen keinoin mistä syntyy idea, mistä alkaa esitys ja mihin numero päättyy. Teos vie maailmaan, jossa katsoja pääsee näkemään myös mitä numeroiden välissä tapahtuu.
– Saatiin idea tällaisesta, että lähdetään vähän leikkimään esityksen ja esiintymisen maailman kanssa eli se mitä tapahtuu bäkkärillä ja esityksessä. Oppilaat ovat tosi aktiivisesti työstäneet teosta itse, kertoo Keski-Kohtamäki.
Me-kokonaisuuden lisäksi nähdään eri ikäisten sirkus-, tanssi ja teatterikoulun oppilaiden yksittäisiä numeroita. Sirkus on yhdessä tekemisen hauskuutta, mutta myös oman osaamisen jatkuvaa haastamista. Pukinmäen sirkuskoulussa harjoittelee aktiivisesti noin 250 oppilasta. Koulussa voi harjoitella yksilö-, pari- ja ryhmäakrobatiaa, käsilläseisontaa, jongleerausta, yksipyöräistä, tasapainopalloa ja -tuoleja, tiukkaa ja löysää nuoraa, cyr-rengasta, vanteita sekä ilma-akrobatiaa kankaalla, köydellä, trapetsilla, rengastrapetsilla ja cloud-swingillä.
Sirkuskoulun Kevätshow:n viisi esitystä nähdään pe 22. -la 23.4. Malmitalolla, esitysten kestot noin 60-75 min ja liput 14-8 e.
Teija Loponen