Kuukausittaiset Arkistot: helmikuu 2022

Koillisen asemien ilmettä parannellaan

Pääradan asemien ympäristöä tullaan tänäkin vuonna ehostamaan erilaisin pienehköin toimin. Tapanilan asema sai jo alkusyksyllä väriä asemalaiturin tuulensuojiin. Helsingin kaupunki toteuttaa yhteistyössä Väyläviraston kanssa pääradan...

Lähiö Olkkari edistää yhteisöllisyyttä

Luvassa yhteistä tekemistä ja seuraa sitä kaipaaville Malmilla on aloittanut toimintansa Lähiö Olkkari, jonka tarkoitus on tarjota kävijöille osallisuutta ja ehkäistä syrjäytymistä.  Uudenlaista Lähiöpäivää vietetään...

Talven huippu

Tällä viikolla eletään tavallaan talven huippuajankohtaa. Koululaiset nauttivat talvilomastaan, sunnuntaina vietetään Laskiaissunnuntaita ja tiistaina Laskiaistiistaita. Laskiainen mielletään ulkoilupäiväksi ja  erityisesti pulkkailupäiväksi, johon liittyy hernekeitto...

Puita kaatuu lentokentän ympäriltä

Malmin lentokentän ympäristössä kaadetaan puita maaliskuussa maakaasuputken runkolinjan siirtämisen  ja uuden ajoyhteyden rakentamisen vuoksi. Maakaasuputken runkolinjaa joudutaan siirtämään suunnitellun rakentamisen alta. Toinen syy puiden kaatoon...

Koillisessa työn alla katusuunnitelmia, osa toteutetaan jo ennen päätöksiä

Parhaillaan suunnittelijoiden pöydillä on useampia Koilliseen liittyviä katusuunnitelmia. Vielä varsin alkutekijöissä on Pohjois-Baana Käpylän aseman ja Vantaan rajan välille. Sen yleissuunnitelman laatiminen on parhaillaan käynnissä,...

Hontai Judolla aikuisille ilmainen peruskurssi

Suutarilassa toimiva junioritoimintaan erikoistunut judoseura Hontai Judo on päättänyt tavoitella uusia aikuisharrastajia koko kevään kestävällä ilmaisella nuorten ja aikuisten peruskurssilla. Kurssilla opitaan judon perusteet sekä...

Naiset pudotuspeleihin, miehet jännäävät vielä

Eräviikinkien naiset varmistivat sunnuntaina runkosarjan kolmospaikan, ja sitä kautta etenemisen kevään pudotuspeleihin. Seuran miehet sen sijaan saavat viimeaikaisista voitoistaan huolimatta vielä pistää parastaan pöytään...

Vanha nuorisotalo ei ehkä säilykään. Malmintorille kaavaillaan urbaania keidasta

Ylä-Malmintoria koskeva viitesuunnitelma on valmis ja sitä esiteltiin uutta Helsinkiä -verkkotilaisuudessa helmikuun alussa. Viitesuunnitelmassa Malmintorin pohjoispäätyyn tulee pienimittakaavainen tapahtumien ja kohtaamisten Vehreä aukio. Se viivyttää...

Pukinmäen kartano myyntiin

Helsinki valmistelee rakennusten myyntiä eri puolilla kaupunkia. Pukinmäki-Seuralle tuli yllätyksenä, että heidän vuokraamansa kartanokin löytyy myytävien listoilta. Osa kaupungin kohteista myydään tarjouskaupalla ja osa neuvottelumenettelyllä...

Kinosten vankina

Lunta on ehtinyt tulla enemmän kuin tarpeeksi tälle talvelle, sitä mieltä ovat etenkin he, jotka joutuvat lumitöitä tekemään. Lumitöihin pääsevät kyllä muutkin kuin pientaloissa...

Maatullin koulun suunnittelu jatkuu. Uudisrakennus laajenee kaavamuutoksella

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on esittänyt kaupunginhallitukselle Tapulikaupungissa Kimnaasipolku 5:ssä sijaitsevan Maatullin peruskoulun, päiväkodin ja leikkipuiston uudisrakennuksen 30.12.2021 päivätyn hankesuunnitelman hyväksymistä. Hanke...

Autot hankien saartamana

Lumikinokset ovat paikoitellen haudanneet alleen autoja, joita niiden omistajat eivät ole syystä tai toisesta käyneet kaivamassa esiin. Lumeen hautautuneet autot ovat ongelma katujen puhtaanapidolle,...

Miehet pisteiden makuun, naisilla kivikkoisempaa

Eräviikinkien miehet olivat pitkästä aikaa seuransa naisjoukkuetta satoisampia. Miehet napsivat kahdesta viime pelistään voitot, naiset puolestaan kokivat kärkikamppailuissa tappiot. Miesjoukkueen helmikuu lähti voittoisasti liikkeelle. Naapurikylän...