Vuosi vaihtuu

Kuluva vuosi alkaa olla loppusuoralla. Vajaan viikon päästä elämme jo vuotta 2022. Odotukset ensi vuodelle ovat kovat. Tuskin on ketään, joka ei toivoisi ensi vuodesta kuluneita vuosia parempaa. Paremmaksi tulevan vuoden tekisi etenkin se, että koronakurimuksesta ja sen aiheuttamista monenlaisista seurauksista päästäisiin vihdoin eroon. Ei olisi sairastumisia, ei lomautuksia, konkursseja, työttömyyttä, erakoitumista ja monen tasoista syrjäytymistä. Myös yksinäisyys on noussut koronan myötä yhä useampien murheeksi ja osaksi arkea. Näistä kaikista elämänlaatua heikentävistä asioista olisi helpottavaa päästä eroon.

Kulunut vuosi on ollut myös suurten suunnitelmien aikaa etenkin täällä Koillis-Helsingissä. Kaupungin taholta on kaavailtu paljon uutta rakentamista ja moni mittava hanke onkin jo pitkällä. Kerrostaloja on noussut ja nousemassa moniin paikkoihin. Samoin vanhoja rakennuksia on purettu uusien alta. Erityisesti Malmista on kehittymässä entistä korkeampien kerrostalojen alue. Kun väkimäärä lisääntyy, paranevat palvelut. Näin ainakin uskotaan. Tuo palvelujen parantuminen ei kuitenkaan vielä ole näkynyt vaikkapa Malmin aseman tienoolla, jossa edelleenkin kärsitään siitä, että liukuportaat eivät aina toimi laitureilta ”putkeen” päin, eivätkä joulun alla Malmintorin kauppakeskuksessakaan. Ne ovat aiheita, joista meille toimitukseen otetaan usein yhteyttä.

Kuluvan vuoden aikana olemme saaneet teiltä lukijoiltamme valtavasti hyviä vinkkejä kiinnostavista jutunaiheista. Henkilöistä, paikoista, tapahtumista, historiasta. Olemme kiitollisia kaikista vinkeistä ja pyrimme aina toteuttamaan mahdollisimman monet juttutoiveet. Kaikkien toiveiden toteuttaminen ei aina onnistu, syystä tai toisesta. Toivomme jatkossakin teiltä ideoita kiinnostavista haastateltavista ja myös historia on aina mielenkiintoinen aihe. Me alueen aitona paikallislehtenä haluamme tarjota juuri sellaista luettavaa, joka alueella asuvia kiinnostaa. Toivomme voivamme tarjota parasta paikallista luettavaa ensi vuonnakin.

Mukavaa loppuvuotta ja onnellista vuotta 2022!

Edellinen artikkeliKoillisessa rutkasti rakentamishankkeita
Seuraava artikkeliEräviikingit nitisti Karhut, korona hätisti katsojat