Tapanilan Terveystie halloweenin vallassa

Terveystie täyttyi illan hämärtyessä koristeluja ihailevista ihmisistä. Kuvat Teija Loponen

-On se huikeaa, miten 5-vuotiaan lapsen, Aarno Kaarnan, ideasta voi syntyä jotain näin mahtavaa, hehkutti Tiina Heiskanen, joka kuului Terveystien varren koristeluista ja valaisemisesta vastanneeseen porukkaan.

-Ja yllättävän moni lähti lopulta mukaan, vaikka ei alkuun luvannutkaan. Taas lähti itsellänikin koristelut vähän lapasesta, myhäili Markku Alanen, jonka parvekeyllätyksistä tapanilalaiset ovat saaneet jo vuosia nauttia.

Juuri Markun parveke oli innoittanut Aarnoa ideoimaan kauhukatua kotikulmille.

Terveystien varren postilaatikoihin jaettiin lappusia, jossa asukkaita kutsuttiin tekemään yhdessä Terveystiestä hurja halloweenkuja. Samalla tarjottiin kiireisille mahdollisuutta saada apua ideointiporukalta. Markku oli löytänyt todella edullisia valotähtiä, joita loistelikin siellä täällä haamuhahmojen alla. Tiina puolestaan oli askarrellut esimerkiksi purkista kurkistavat naisen jalat kierrätysmateriaalista, korkkarit oli saatu lahjoituksena. Tiinan puoliso Janne puolestaan oli väsännyt läheiseltä purkutalon tontilta saaduista materiaaleista hautakiviä  tien varrelle. Kierrätys oli koristeluissa kova sana.

Erityisesti lauantai-iltana Terveystiellä riitti vaeltajia. Markun talo lukuisine hahmoineen oli yksi illan vetonauloista. Parvekkeella oli luuranko, jonka ääntelyä saivat ohikulkijat muutella nappeja painamalla. Puiden takaa kurkisteli hurja viikatemies ja pihan puolella oli niin luurankoja, hauta, haamuja kuin valtavia hämähäkkejäkin. Markku käyttää vanhoja auton tuulilasinmoottoreita liikuttamaan hahmojaan.

-Onhan se todella hienoa, että perheet lähtevät yhdessä liikkeelle kävelemään ja katselemaan mitä on tehty. Mutta en olisi uskonut, että näin paljon porukkaa tulee, kun jo viikolla väki täällä vaelteli, Markku Alanen hämmästeli.

Monet olivat myös pukeutuneet teeman mukaisesti. Moni suunnitteli jo innolla ensi vuotta, saattavat koristelut levitä laajemmallekin Terveystieltä.

Teija Loponen

Markku Alasen pihalta löytyi muun muassa tämä tuolilla lekotteleva valaistu luuranko.
Hurja viikatemies vilahti aina välillä puiden välistä.