OmaStadi äänestys lähenee: Amfiteatteri ja kivampia oleskelupaikkoja

Vantaanjoen-vartta
Vantaanjoen varrelle osuu useita toiveita. Sen virkistyskäyttö lisääntyisi entisestään istuskelupaikkoja ja pysäköintimahdollisuuksia lisäämällä. Kuva Teija Loponen

Koillisesta eteni 43 ehdotusta äänestykseen. Vantaanjoen varsi ja erilaiset liikuntapaikat ovat osallistuvan budjetoinnin toiveiden kärjessä täällä Koillis-Helsingissä.

Vantaanjoen varteen osuu useampi ehdotus. Tapaninvainion uimarannalle halutaan uusi painosäädettävä ulkokuntosali, sekä päällystetty alue verryttelyyn ja venyttelyyn.

Vantaanjoen maisemiin osuu myös ehdotus espanjansiruetanoiden keräämisestä, jotta vieraslajin leviäminen saataisiin kuriin.

Joen varressa oleva matonpesupaikka puolestaan kaipaa kipeästi lisää parkkipaikkoja ja wc:n. Jälkimmäistä sinne on toivottu jo pitkään. Vantaanjoen varteen kaivattaisiin myös lisää levähdyspenkkejä ja penkki-pöytä oleskelupaikkoja.

Ulkokuntosalia toivotaan myös Viikinmäkeen, Siltamäkeen ja Jakomäkeen sekä lähiliikuntapaikkaa Laidunpuistoon ja Kotinummen puistoon.

Ala-Malmin liikuntapuistoon halutaan vanhentuneen ja käytännössä käyttämättömän hiekkakentän paikalle tekonurmikenttä palvelemaan liikuntaharrastajia, urheiluseuroja, kouluja ja päiväkoteja.

Pihlajistossa toivotaan Harjulanpolun alueen kunnostamista ja muuttamista turvallisemmaksi liikkua. Lisäksi reitille tarvitaan valot, penkkejä ja jäteastioita.

Liikkumiseen liittyy myös ehdotus nimeltä Irti hiekasta ja asfaltista kouluissa, eli alueen koulujen pihojen ja lähikenttien modernisointi lapsiystävällisiksi. Pukinmäenkaaren peruskoulun pihojen parantaminen on myös listoilla.

Lapsiperheitä ilahduttava ehdotus sisältää Mätäspolun Puistikon leikkipuiston täydellisen kunnostamisen, leikkivälineiden hankkimisen Kankarepuiston leikkipuistoon ja linnunpesäkeinun sijoittamisen Alppikylän Nyyttipuistoon.

Leikkipuiston täydellistä kunnostamista ehdotetaan myös Pukinmäen Unikkopuiston kohdalla. Yhteisöllinen piha on toiveena päiväkoti Vaskiniittyyn, jonka piha on iltaisin ja viikonloppuisin alueen lapsiperheiden käytössä. Nyt piha on päiväkotilapsillekin ankea ja epäkäytännöllinen, pelkää asfalttia ja hiekkaa. Samaten leikkipuisto Kesannon piha pitäisi kunnostaa ja monipuolistaa. Linnunrataan toivotaan taas kesäkanoja ja Siltamäkeen omaa nuorisopuistoa ja pumptrack-rataa. Lasten skuuttipuistoa ehdotetaan Tapaninvainioon.

Puistolaan haluttaisiin mehiläistarhausta ja lasten- ja nuorten lähiliikuntamahdollisuuksien ja oleskelutilojen parantamista. Tapulissa toivotaan viihtyvyyden lisäämistä kukkasin.

Kaikenikäisille tuottaisi iloa amfiteatteri, jota koulut, päiväkodit, järjestöt ja muut toimijat voisivat käyttää erilaisiin tapahtumiin. Paikaksi ehdotetaan Savelanpuiston reunaman rinnettä. Sinne sijoitettaisiin toiveissa myös multigolfrata.

Pihlajamäessä pitäisi kunnostaa arkkitehtuuripolku ja Kapteenskanmäelle toivotaan kävelypolkua ja näköalatasannetta.

Kaikille avointa liikkumis- ja pelipaikkaa eli lähiliikuntakenttää kaivataan kovasti Tullivuorentien eteläpuolelle, uuden asuinalueen lähelle Sepänmäen puistoalueelle.

Latokartanossa haluttaisiin palkata harrastuskoordinaattori innostamaan alueen lapsia ja nuoria harrastusten pariin. Alueen upeaan luontomaastoon voisi rakentaa esimerkiksi frisbie-golfradan tai geokätkeilyreitin. Yhteisötyöntekijää toivotaan myös Jakomäen suunnalla.

Asukkaiden tekemien toiveiden listalta löytyvät myös muun muassa puistopenkit Hallainvuoren ulkoilureitille, kaupunkiniittyalueiden verkosto, lisää frisbeegolfratoja ja Malmin lentokentän ulkoilureitin palveluiden kehittäminen. Malmille ehdotetaan matalan kynnyksen päiväkeskusta, oleskelutilaa erilaisine palveluineen.

Kaikki ehdotukset esitellään OmaStadin -sivuilla ja ehdotuksista pääsee äänestämään suosikkejaan toteutettavaksi lokakuun puolella.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliLokakuu tuo muutoksen
Seuraava artikkeliMalmin tornista 46 – Kuvainriistoa ja rakennusten purkamista