Malmin tornista 46 – Kuvainriistoa ja rakennusten purkamista

Kevytilmailuyhdistys KILA:n kerhotalosta oli 18.9. enää vain purkujätekasa jäljellä. Kuva: Raine Haikarainen

Helsingin kaupunki pyrkii häivyttämään Malmin lentoaseman alkuperäisen toiminnan tunnusmerkit, vaikka monet oikeusprosessit ovat vielä kesken.

Vuonna 2008 vietettiin Malmin lentoaseman virallisten avajaisten 70-vuotisjuhlia.  Osana tapahtumaa kentän henkilökunta pystytti pyöreään terminaaliin lentoaseman historiasta kertovan valokuvanäyttelyn. Valokuvat saivat hyvän vastaanoton. Kentän vapaaehtoiset sekä työntekijät päättivätkin kehystää kuvat ja ripustaa ne pysyvästi terminaalin seinille. Siellä ne ovat jatkuvasti olleet vierailijoiden mielenkiinnon kohteena. Nyt kaupunki on esittänyt pariin otteeseen tiukan vaatimuksen historiallisten kuvien poistamista.

Syksyn alkaessa kentän länsipuolella toimivat kerhot ja yritykset ovat joutuneet taipumaan kaupungin taloudellisten uhkauksien alla. Aktiiviselle kevytilmailun kouluttajakerho KILA:lle ei jätetty muuta mahdollisuutta, kuin suostua kipeään ratkaisuun ja purkaa osin talkootyönä rakentamansa kerhorakennus. Sama kohtalo varjostaa kentällä edelleen toimivia helikopterioperaattoreita ja huolto-organisaatioita.

Häätö ja toimitalon purkuvaatimus uhkaavat myös lentoaseman alueella toimivaa Suomen Ilmailuliittoa – oikeusprosessit ovat tosin vielä kesken. Kansallinen ilmailuliittomme on maailman vanhimpia ilmailuorganisaatioita. Sen juuret ulottuvat aina vuoteen 1919 asti ja nykyisellä nimellään liitto on toiminut vuodesta 1945. Liitto on merkittävä harraste- ja yleisilmailun keskusjärjestö, joka kattaa ilmailun eri lajit lennokeista ja laskuvarjotoiminnasta purje- ja moottorilentämiseen.

Ilmailuliitto rakennutti nykyisen toimitalonsa vuonna 1985. Tuolloin Helsingin kaupunki tuki merkittävällä tavalla rakennushanketta, järjesti valtion kanssa vuokratontin sekä takasi edullisen lainarahoituksen. Kaupunki piti tärkeänä tukea vaativaa ja pitkäjänteistä harrastus- ja koulutustoimintaa. Tuskin kukaan osasi tuolloin aavistaa, mitkä olisivat asenteet runsaan 35 vuoden jälkeen.

Tällä hetkellä Helsingin kaupungin päättäjät ja virkamiehet pyrkivät etupainotteisesti muuttamaan lentoaseman käyttötarkoituksen ja mitätöimään historiallisia kerrostumia. Kentälle on tuotu voimassa olevan liikenneluvan vastaista toimintaa ja suojeluhakemukseen liittyvää vaarantamiskieltoa on rikottu.

Hätäiset toimet voivat kuitenkin kääntyä itseään vastaan. Kaupungin jyräävä linja herättää voimakkaita surun ja vihan tunteita. Päättäjien onkin entistä vaikeampaa saada kaupunkilaisten hyväksyntä miljardiluokkaan nouseville kuluille, mitä löysän savipatjan ja laajan pohjavesialueen esirakentaminen tulisi mahdollisesti maksamaan.

Maailman ja Helsingin tilanne on muuttunut nopeasti. Kaupungin päättäjien kannattaisi nyt istua alas ja lähteä etsimään kompromissiratkaisua Malmin lentokenttäalueen kehittämisessä.  Yhteiseen pöytään voisi kutsua myös takavuosien kiitetyn yhteiskumppanin, yli satavuotiaan Suomen Ilmailuliiton.

Raine Haikarainen

Edellinen artikkeliOmaStadi äänestys lähenee: Amfiteatteri ja kivampia oleskelupaikkoja
Seuraava artikkeliPauliina Turunen nauttii työstään nuorten parissa – Kouluvalmentaja auttaa nuoria