Kurpitsoita ja olutta Perhossa

Perho
Perho Liiketalousopiston piha muuttui lauantaina koko perheen markkina-alueeksi, jossa saattoi ratsastaa ponillakin. Kuvat Mika Telikangas

Paljonkohan mahtoi kurpitsa painaa? Aika paljon nostajan ilmeestä päätellen!

Perho Liiketalousopiston piha-alue Malmilla muuttui viime lauantaina vilkkaaksi torialueeksi perinteisten Perhon Green City Farmin Sadonkorjuumarkkinoiden myötä.

Epävakaasta säästä huolimatta tapahtuma keräsi paljon kävijöitä. Puolessa tunnissa ensimmäinen Perhon pelloilta kerätty kasviserä oli myyty lähes loppuun.

Paikalla oli runsaasti myyjiä. Ruokakojujen lisäksi kaupan oli muun muassa hunajatuotteita, pientilojen luomuvihanneksia -ja hedelmiä, kahvia ja herkkuja sekä kalatuotteita. Lisäksi löytyi lämpimiä villalankoja, mehuja ja hilloja, luomujauhoja-ja ryynejä sekä jugurttituotteita ja juustoja.

Perhon omia antimia oli kasvikset ja yrtit omasta pellosta, erilaiset juustot, hillot sekä kolme erilaista olutta, joita myytiin sisätiloissa. Miltä kuulostaisi esimerkiksi punajuuriolut?

Lisäksi Perho järjesti halukkaille peltokierroksia useamman kerran markkinoiden aikana.

Perho PRO esitteli omissa teltoissaan Viinikoulua ja Cocktailkoulua.

Lapsiakaan ei ollut unohdettu. Estradilla esiintyi Riesapelle, koulun seinustalla kohosi hieno pomppulinna ja lisäksi oli mahdollisuus päästä poniajelulle. Puistolan VPK esitteli kalustoaan parkkipaikan kulmalla. Tapahtuman juontajana ja trubaduurina toimi Ari joki.

Johanna Hokkanen