Kuukausittaiset Arkistot: syyskuu 2021

Suutarinkylän peruskoulun piha sai väriä

Suutarinkylän peruskoulun oppilaiden koulumatka muuttui turvallisemmaksi ja piha-alue viihtyisämmäksi uudessa pilotissa. Samalla oppilaita on innostettu liikkumaan aiempaa enemmän muun muassa parantamalla pyörätelineitä. Koulujen piha-alueiden viihtyisyyden...
kouluvalmentaja-Pauliina-Turunen

Pauliina Turunen nauttii työstään nuorten parissa – Kouluvalmentaja auttaa nuoria

Kävimme haastattelemassa Suutarinkylän peruskoulun kouluvalmentajaa Pauliina Turusta. Turunen kertoi kouluvalmentajan työstä ja siitä, millä tavalla hän pystyy auttamaan lapsia ja nuoria.  Pauliina kertoi kouluvalmentajan työnkuvasta ja mitä kouluvalmentaja ylipäätään tekee.  -Työnkuvaan kuuluu oppilaiden yleisen hyvinvoinnin edistäminen, koulun viihtyvyyden...

Malmin tornista 46 – Kuvainriistoa ja rakennusten purkamista

Helsingin kaupunki pyrkii häivyttämään Malmin lentoaseman alkuperäisen toiminnan tunnusmerkit, vaikka monet oikeusprosessit ovat vielä kesken. Vuonna 2008 vietettiin Malmin lentoaseman virallisten avajaisten 70-vuotisjuhlia.  Osana tapahtumaa...
Vantaanjoen-vartta

OmaStadi äänestys lähenee: Amfiteatteri ja kivampia oleskelupaikkoja

Koillisesta eteni 43 ehdotusta äänestykseen. Vantaanjoen varsi ja erilaiset liikuntapaikat ovat osallistuvan budjetoinnin toiveiden kärjessä täällä Koillis-Helsingissä. Vantaanjoen varteen osuu useampi ehdotus. Tapaninvainion uimarannalle halutaan...

Lokakuu tuo muutoksen

Koronarajoituksia poistetaan ylihuomenna, jolloin vaihtuu lokakuu. Tieto rajoitusten poistumisesta on lisännyt jo nyt huomattavasti tulevaa tarjontaa etenkin kulttuurialan tapahtumissa. Vaikka lisäpaikkojen avaaminen ja markkinoiminen...

Puistolan taidenäyttely toistamiseen verkossa

Puistola-Seuran 45. taidenäyttely järjestetään viime vuotiseen tapaan virtuaalisena. Näyttely avattiin 24.9. ja se pyörii Puistolan kirjaston suurella tv-ruudulla 2.10. saakka. Verkossa näyttelyn voi katsoa...
Katariina_Saksilaisen_katu_ja_Pornaistenniemi-7

Pyöräilybaana, pysäköintiruutuja, paikat ruokarekoille

Viikissä Vanhankaupunginlahden virkistysalue tulee uudistumaan monessa suhteessa. Puistoaluetta kunnostetaan, pyöräilijöille rakennetaan baana ja ruokarekoille sekä pysäköinnille selkeät paikat. Samalla Katariina Saksilaisen kadun loppupää rakennetaan...
Perho

Kurpitsoita ja olutta Perhossa

Perho Liiketalousopiston piha-alue Malmilla muuttui viime lauantaina vilkkaaksi torialueeksi perinteisten Perhon Green City Farmin Sadonkorjuumarkkinoiden myötä. Epävakaasta säästä huolimatta tapahtuma keräsi paljon kävijöitä. Puolessa tunnissa...
Kuntoportaat

Yhdet kuntoportaat vuodessa

Alun perin Alppikylän huipulle johtavien ja Suutarilan Vaskipellonpuistoon tulevien kuntoportaiden rakentamisen piti käynnistyä jo tämän vuoden lopulla tai ensi vuoden alussa, mutta aikataulut menivät...
Malmintorin-istutukset

Malmin torista toivotaan viihtyisää ja turvallista

Malmin torin viihtyisämmäksi kehittämisestä on puhuttu vuosikymmeniä. Tänä kesänä torille saatiin vähän lisää vehreyttä ja ilmettä istutuslaatikoiden muodossa.   Torin laidoilla toimivat yrittäjät toivoisivat torin...

MPS/Atleticon sitkeys palkittiin kärkitaistossa

Menneen viikon mielenkiinto kohdistui MPS/Atletico Malmiin, onnistuuko PPJ:n kaato ja unelmat sarjanoususta? Tasapeli tuli! MPS/2020 puolestaan tahkosi tasurin sinänsä merkityksettömässä pelissä. Reservipitoinen Puistolan Urheilijat...

Syksyä kohden

Tästä keskiviikosta voisi sanoa syksyn alkavan, sillä tänään on syyspäivän tasaus. Syyspäiväntasaus tarkoittaa aikaa jolloin aurinko siirtyy pohjoiselta taivaanpallon puoliskolta eteläiselle. Sen seurauksena päivän...
Paleface Malmilla

Paleface louhii esiin Malmin ääniä

Rap-artisti Paleface on kuunnellut kesän ajan koillishelsinkiläisten tarinoita ja elämänkokemuksia. Niistä syntyy pian julkaistava videoteos Malmin ääni. Musiikkia, videota ja dokumenttia yhdistelevä teos syntyy tapaamisista...