Epäselvä informaatio turhauttaa pääradan käyttäjiä

Maanantaista lähtien junat palaavat normaaliaikatauluihin ja Pukinmäestäkin pääsee junalla molempiin suuntiin. Kuva Pirjo Pihlajamaa

Pääradan asemilla Helsingissä on näkynyt epätietoisia matkustajia pitkin kesää, sillä HSL:n ja VR:n kesäkuun tiedotteet eivät ole saavuttaneet kaikkia junankäyttäjiä. Pääradalle tuli Keravan ratatöiden ja Pukinmäen siltatöiden takia kesäkuun alkupuolella isoja aikataulumuutoksia, jotka jatkuvat 29.8.2021 asti.

HSL on kiteyttänyt vielä viime kuussa Facebook-sivulleen, että millaisia aikataulumuutoksia pääradan lähijunaliikenteessä on rata- ja siltatöiden takia. HSL:n mukaan erityisesti I-junien aikataulut ovat askarruttaneet monia.

– Tämä kannattaa lukea, mikäli olet matkalla I-junalla Pukinmäkeen, Malmille, Tapanilaan tai Puistolaan, HSL viestittää.

Pitkässä tekstissä kerrotaan muun muassa se, että ratatöiden takia I-junista joka toinen ajaa arkisin kello 6-18 Pukinmäen, Malmin, Tapanilan tai Puistolan asemien ohi. Jos on mennyt junaan, joka ei pysähdy koillisen asemilla, kannattaa poistua viimeistään Oulunkylässä, ja odottaa seuraavaa I-junaa. Se pysähtyy Malmilla, Tapanilassa ja Puistolassa, mutta ei Pukinmäessä, jossa pohjoiseen menevä liikenne on poikki aseman siltatyön takia.

Pukinmäkeen pääsee päivällä keskustasta päin menemällä junalla vähintään Malmille ja palaamalla P-junalla Pukinmäkeen tai siirtymällä Oulunkylässä tai Käpylässä bussiin 69. Pukinmäestä pohjoiseen pääsee koukkaamalla bussilla tai P-junalla Oulunkylään, josta voi jatkaa I-junalla pohjoiseen.

Facebook-tiedotteen huomanneet matkustajat kommentoivat viestiä närkästyneenä, sillä käytännössä meno on ollut paikoin aivan muuta kuin teksti antaa ymmärtää.

Matkustajat kritisoivat huonosti toteutettuja opastuksia ja kuulutuksia, joiden takia Koillis-Helsinkiin suuntaavat ihmiset ovat ajautuneet tahtomattaan Tikkurilaan. Kuulutukset saattavat tulla junan jo lähdettyä Oulunkylästä, jolloin vaihto seuraavaan junaan ei onnistu, vaan joutuu ramppaamaan Tikkurilassa laiturilta toiselle palatakseen takaisinpäin.

– Noista teidän kuulutuksista ei myöskään ota hölkäsen pöläystä yhtään selvää ja sekin ottaa päähän, kun kuulutetaan vasta kun juna tulee Oulunkylän asemalle, että tämä juna pysähtyy seuraavan kerran vasta Tikkurilassa, hämmästelee yksi miesmatkustaja.

HSL lupaa hoitaa kuulutukset hetimmiten kuntoon.

– Nyt kuulutukset on ajoitettu Helsingin päärautatieasemalle junan lähtöhetkeen ja lisäksi Oulunkylään. Pasilasta lähtiessä linjanäytöllä näkyvät myös asemat Oulunkylästä pohjoiseen, HSL informoi.

Junankäyttäjiltä tulee nopeasti toisenlaista tietoa.

– Höpöhöpö, matkustin tänään I-junassa joka ajoi suoraan Oulunkylästä Tikkurilaan. Oulunkylässä ei kuulutettu mitään, ei automaatti, ei kuljettaja.

Samaa vahvistaa toinen naismatkustaja, joka kertoi olevansa parhaillaan junassa.

– ”Tämä juna ei pysähdy Pukinmäessä” -kuulutus just nyt, kun ohitetaan Puksua, hän viestittää.

HSL otsikoi koosteen aikataulumuutoksista Facebookissa nimellä ’miettii kohdetta I-juna’.

– Wow. Tätä kaaosta, mikä haittaa tuhansien ihmisten päivittäistä matkustamista, on kestänyt jo yli kuukausi, ja nyt HSL is thinking about this, eräs nainen hämmästelee sarkastisesti.

– Varmasti tästä kesästä on syytä ottaa opiksi monella tapaa, HSL:ssä myönnetään keskustelun kuumetessa.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliSavelanpuiston kuntoportaat pian valmiit – Alppikylän ja Suutarilan portaiden toteutus epävarmaa
Seuraava artikkeliMalmi saa pyörätelineitä yli 100 000 eurolla