Malmin pääväylällä Kirkonkyläntiellä, sairaalaa vastapäätä, näkee hätkähdyttävän julisteen, jossa lukee Rädda Solhem, Pelasta Solhem.
Mikä on Solhem? Vanhat malmilaiset sen tietävät, mutta alueella asuu paljon tulokkaita, jotka eivät ole vielä ehtineet kuulla Solhemistä.
Solhem on ruotsin kieltä ja tarkoittaa Aurinkotalo. Sitä nimitystä ei juurikaan ole käytetty suomeksi. Sen sijaan on puhuttu seurantalosta tai seuraintalosta. Solhem on Malmin arvorakennuksia, joka vihittiin käyttöön jo vuonna 1913. Siitä lähtien se on palvellut monella tavalla malmilaisia ja lähiseutujen asukkaita.
Solhemia isännöi ruotsinkielinen yhdistys nimeltä Malm Svenska Ungdomsförening, MSUF, eli Malmin ruotsinkielinen nuorisoyhdistys, joka perustettiin jo vuonna 1906.
Minulla on kaksikielinen perhe ja poikamme ovat käyneet Staffansby lågstadieskola -koulua. Koulun jälkeen he viettivät jonkin tunnin Solhemissa, josta noudimme heidät koulupäivän jälkeen.
Solhemilla on pitkä ja kunniakas historia. Vuonna 1906 perustetun MSUF-yhdistyksen puheenjohtajana oli ensimmäiset 15 vuotta Eric von Rettig, jonka muotokuva on Solhemissa. Hänen aikanaan v. 1912 pantiin alulle Solhemin rakennussuunnitelma. Sitä johti seuran jäsen, rakennusmestari Erik Törnqvist. Talon vihkimisjuhla oli 8.6.1813. Paikalla oli 400 henkeä. Sittemmin talolla on ollut monenlaisia vaiheita. Nimi Solhem tuli käyttöön lukuisten ehdotusten joukosta 1921. Toisen maailmansodan aikana Solhem oli armeijan käytössä. Koronapandemiaan asti Solhem on ollut Koillis-Helsingin tärkeä juhla- ja tapaamispaikka.
Solhem on ennen kaikkea MSUF-yhdistyksen erilaisten klubien, toimintojen ja kokousten käytössä. Siellä toimii myös Pohjois-Helsingin ruotsinkielisten yhdistysten yhteistyöjärjestö Norr om Stan, joka julkaisee NoS-lehteä.
Kävin kysymässä yhdistyksen puheenjohtajalta Erja Lindforsilta ja johtokunnan jäseneltä Beatrice Wallmanilta, mistä Solhemin pelastamisessa on kysymys.
Erja Lindfors kertoo, että nykyisten talousvaikeuksien syynä on jo kohta puolisentoista vuotta raivonnut koronapandemia, joka on melkein lopettanut juhlien järjestämisen ja supistanut osanottajamäärät minimiin. Tämä on Solhemille kohtalon kysymys, sillä talo on tunnettu häiden, syntymäpäivien ja muiden joukkotapahtumien upeana tapahtumapaikkana. Korona-aikana ylläpitokustannukset juoksevat koko ajan ja laskut on maksettava.
Solhem sopii juhlapaikaksi myös korona-aikoina. Siellä on tilaa, vaikka noudatetaan etäisyysmääräyksiä. Vuokrattavat tilat käsittävät juhlasalin näyttämöineen, buffetin ja keittiön. Ruokailemaan mahtuu 100 henkeä, tilat on rekisteröity 350:lle. Solhemin avara ja yli 100 m2 juhlasali mahdollistaa etäisyydet vieraiden välille. Keittiö- ja saniteettitilat on äskettäin uusittu. Solhemiin on hyvät yhteydet, sillä Malmin juna-asema on lähellä ja talon ohi kulkee monta bussilinjaa eri puolilta pääkaupunkiseutua. Pihalta löytyy myös pysäköintitilaa. Varaukset hoituvat puhelimitse klo 18-20, Susan ja Ben Ahlfors, puh 050 385 2323.
MSUF on käynnistänyt keräyksen Solhemin pelastamiseksi ja kampanja on käynnissä 13.8. asti. Tilinumero on Aktia FI36 4055 5620 0238 33, viestikenttään Solhem.
Yli 50 euron lahjoituksista saa halutessaan lahjaksi yhdistyksen runsaasti kuvitetun 100-vuotishistoriikin. Jos haluat sen, laita viesti info@msuf.fi sopiaksesi sen noudosta. Michaela Brännin kirjoittama teos tarjoaa todella mielenkiintoista tietoa koko Koillis-Helsingin historiasta.
Timo Uotila