Loman aika

Kesäkuussa koronarajoitusten höllentyminen sai jo joitain ulkotapahtumia toteutumaan. Ala-Malmin puistossa oli perheille liikunnallista ohjelmaa, samaten koululaisille pystyttiin järjestämään erilaisia päiväleirejä urheiluseurojen toimesta. Ohjattua toimintaa oli tarjolla vielä kuun vaihteen yli, mutta nyt heinäkuun päästyä kunnolla käyntiin, on viikkotoiminta taas hiipunut. Lapsiperheille on kuitenkin heinäkuussa tarjolla edullisia kesäteatteriesityksiä Fallkullan kotieläintilalla ja Tapanilan Kylätilan pihalla. Lisäksi Pihlajamäen nuorisopuisto on koko kesän avoinna ja siellä voi omatoimisesti ja maksutta puuhailla monenlaista.

Helteinen heinäkuu kutsuu toimituksemmekin viettämään lomataukoa. Heinäkuussa olemme perinteisesti tehneet yhden lehden ja sama kaava toistuu tänäkin suvena. Tämän 7.7. ilmestyvän lehden myötä vetäydymme kuukauden tauolle. Lataamme akkuja, annamme auringon hemmotella ja mielen virkistyä, jotta olisimme taas hyvässä vireessä töiden käynnistyessä. Lomatauollammekin meille voi lähettää sähköpostia, mutta luemme ja vastailemme niihin vasta elokuun alussa. Teiltä lukijoilta saamme jatkuvasti hyviä juttuvinkkejä ja ehdotuksia, joita yritämme parhaamme mukaan myös toteuttaa. Erityistä iloa tuottavat ne asiat, joihin lehtemme avustuksella on saatu toivottua parannusta aikaan.

Elokuussa lehtemme taas ilmestyessä voidaan jo toivottavasti toteuttaa paljon erilaisia tapahtumia. Ehkäpä Malmitalon salitkin saavat taas täyttyä konserttien kuuntelijoista ja leffojen katsojista. Elokuun alussa on toteutumassa Tapanilan Taivaan alla -tapahtuma ja heti ensimmäiseen lehteen koostetaan muun muassa paikallisten jalkapallo-otteluiden tulokset. Elokuun ensimmäisessä lehdessä on Tapanilan Erän liite heidän alkavista kursseistaan ja varmasti myös muiden toimijoiden tarjonnasta. Elämä on näillä näkymin palailemassa ennalleen. Vietetään rentouttava heinäkuu ja toivotaan koronavapaata syksyä!

Päätoimittaja Teija Loponen