Rakentamishankkeita kaikissa kaupunginosissa

Pukinmäessä on tiedossa paljon täydennysrakentamista. Kuvat kuvakaappauksia Uutta Koillis-Helsinkiä -verkkotilaisuudesta.

Uutta Koillis-Helsinkiä verkkotilaisuudessa toukokuun alussa kerrottiin sekä jo aiemmin julkistetuista kaavamuutos- ja rakentamishankkeista, että aivan uusistakin hankkeista.

Kaupungin järjestämään etänä tapahtuneeseen tilaisuuteen osallistui noin 400 asukasta ja saman verran oli myös kysymyksiä lähetetty etukäteen. Kysymyksiä tehtiin moniin hankkeisiin liittyen.

Illan avasi kaupunkisuunnittelun Antti Varkemaa kertoen asemakaavoituksen hankkeista.

Esille nousivat monenlaisia mielipiteitä herättäneet Suuntimopuiston monitoimitalot. Suuntimopuistosta myös kysyttiin, mitä lopulle puistolle tapahtuu, rakennetaanko sinnekin. Vastaus oli, että puisto-osaa ryhdytään pian kunnostamaan ja sinne siirretään muun muassa sellaisia välineitä, jotka jäivät puiston toiselta laidalta rakentamisen alle.

Uutta oli se, että täydennysrakentamista suunnitellaan Suuntimopuiston ja radan väliin sekä muutamille muillekin tonteille Puistolassa. Uusia nykyistä korkeampi rakennuksia pohditaan Tapulikaupunkia ja Puistolan asemanseutua koskevassa kuvakaappauskuvassa puiston reunaan nro 7 kohdalla, maantasopysäköinnin muuttamista asuntotonteiksi selvitellään useissa kohdin (nrot 3), samoin pysäköinnin siirtämistä laitoksiin (nrot 4). Muutamalla tontilla omistajat pohtineet kerrostalorakentamista.

Siltamäen keskustassa ostoskeskuksen ympäristö on muuttumassa varsin reippaasti, kuten lehdessämme 5.5. kerrottiin. Tavoitteena on keskustamaisempi kortteli, jossa olisi hissillisiä asuntoja päivittäistavarakauppojen ja myymälätilojen ohella. Kunhan ostoskeskuskiinteistön osakkaat tekevät asiassa päätökset, voi kaupunki käynnistää siellä asemakaavoituksen.

Siltamäki-Suutarilan palveluverkkouudistusta avasi Reetta Amper todeten, että 1980-luvulta olevat rakennukset vaativat hiljalleen korjauksia, kenties purkua ja uudisrakennuksia.

Koulujen tontteja on pohdittu tarkemmin, samoin yhtenäistä koulupolkua.  Monitoimitalon tontti on hyvä, ja siihen voisi pohtia lisärakentamista kaikkiaan 700 lapsen koululle ja lisäksi isommalle päiväkotiyksikölle.

Rakentaminen käynnistyisi väistötilojen rakentamisella, sitten vanhat rakennukset purettaisiin tai korjattaisiin.

Alueen asukkaat ovat pitkälti toivoneet pieniä yksiköitä, ei jättikouluja. Samaten asukkaat toivovat, että leikkipuistojakin olisi useampia, lähietäisyydellä kotoa.

Asukastaloa Suutarilaan ei ole luvassa, vaan tilojen asukaskäyttö on tarkoitus sijoittaa kouluille ja päiväkoteihin. Kirjasto ja nuorisotalot säilynevät monitoimitalolla.

Tapanilan asemanseudun eteläosan asemakaavanmuutos ehdotus on parhaillaan nähtävillä. Kaavan mukaan Tapanilaan on tulossa paljon uusia asuntoja ja korkeita kerrostaloja. Niistä on paljon palautetta kaupungille jo tullutkin ja hanketta voi kommentoida 24.5. saakka.

Tapanilan ja Malmin rajalla on tulossa nähtäville kaavahanke opiskelija-asunnoista, jotka sijoittuisivat alkuun hotellille merkitylle tontille Kotinummentielle nousevan sillan pieleen. Samoilla nurkilla yksi korttelin kulmassa oleva pientalotontti on suunnitteilla kerrostalotontiksi.

Pukinmäen kehittäminen on ollut pitkään esillä, sen suunnitteluperiaatteet, eli miten aseman ympäristön rakentaminen voisi edetä, ovat työn alla. Myös Savelaa ja Malmia tulee olemaan tuossa suunnitelmassa mukana, joka tehdään vielä tämän vuoden aikana.

Jo nyt tiedossa on sen harkitseminen, että Pukinmäen aseman lähellä olevat kiinteistöt rakennettaisiin nykyistä korkeammiksi ja täydentävää rakentamista tulisi yhdelle asemaa lähellä olevalle tontille.

Jakomäkeen on tulossa useita uusia asuinrakennuksia, niiden rakentaminen lähtee vähitellen liikkeelle. Palvelutalon toteuttaakin kaupunki, sillä vanha Vuorensyrjän palvelutalo puretaan ja sen tilalle nousee sitten uusia asuinrakennuksia.

Viikissä iso asia on Raide-Jokerin pysäkkien ympärille suunniteltava kaavarunko.

Muita illassa esille tulleita hankkeita esittelemme seuraavassa numerossamme.

Teija Loponen


Puistola-Tapulikaupungin alueella on esillä monenlaisia suunnitelmia, joissa tekstissä kerrotaan tarkemmin.
Edellinen artikkeliMaskin taakse rentoutta
Seuraava artikkeliFilpuksenpuiston suunnitelmat esillä: Kahluuallas säilyy – pyöräbaanalle varaus