Lukion 1. luokkalaiset opiskelleet enemmän etänä kuin koulussa: Itseopiskelu väsyttää ja ahdistaa

Viikin-Norssi
Viikin Norssissa ensimmäistä luokaa käyvät lukiolaiset kokevat muiden lailla väsymystä ja stressiä itsenäisestä etäopiskelusta. Kuva Teija Loponen

“Tätäkö tämä lukioaika tosiaan on, että istun huoneessani yksin koneella?” Pääkaupunkiseudun lukiolaiset neljättä kuukautta etäopetuksessa.

Lukiolaiset ehtivät saada uutta toivoa, kun 1.3.2021 piti siirtyä hybridiopetukseen. Talviloman jälkeen kouluun olisi taas päässyt vuorotellen yksi vuosiluokka kerrallaan.

Toiveet lähiopetukseen paluusta kuihtuivat hallituksen ilmoittaessa Suomen siirtyvän sulkutilaan. Etäopetus sai jatkoa ainakin 28.3 saakka. Nyt etänä ollaan vielä pääsiäislomankin yli. Vaikka kaikki juttua varten haastatellut pääkaupunkiseudun lukiolaiset ymmärtävät rajoitusten tarpeellisuuden, etäopetuksen pitkittymisellä on merkittävä negatiivinen vaikutus monen opiskelumotivaatioon ja mielialaan.

-Olen kuullut monen aikuisen sanovan, että eihän se opiskelu-ura lukioon lopu. Tämä on totta, mutta lukio kestää vain kolme vuotta. Sulkutilan loppuessa olemme olleet ensimmäisestä lukiovuodesta enemmän etänä kuin koulussa, kommentoi lukion ykkösluokkalainen.

Rajoitusten tartuntamäärien mukainen kohdentaminen esimerkiksi pääkaupunkiseudulle sai ymmärrystä ja muiden alueiden lukiolaisille lähiopetus suotiin mielellään:

-Se, että myös muut lukiolaiset olisivat etänä ei helpottaisi minun oloani yhtään. Parempi vain heille, että saavat opiskella koulussa, toteaa eräs oppilas.

Ikäryhmien välinen epätasa-arvo rajoitusten suhteen sen sijaan herätti ihmetystä.

Lähes kaikki haastatellut mainitsevat opiskelumotivaation heikentyneen. Moni myös toteaa oppimisen tuntuvan hataralta, kun kokeessakin voi tarkistaa asioita kirjasta.

-Keskittymisvaikeudet laskevat motivaatiota, ja keskittyminen on vaikeaa omassa huoneessa, kun ei varsinaisesti ole pakko kuunnella, ainakaan kukaan ei sitä pysty vahtimaan. Motivaation puutteen takia opin selvästi huonommin kuin lähiopetuksessa, tunnustaa yksi haastateltu.

Toinen lukiolainen kertoo motivaation laskeneen, niin, että hän on enemmänkin vain suorittanut ja koittanut selvitä koulutehtävistä.

Vaikka lukiolaiset pystyvätkin helpommin itsenäiseen opiskeluun kuin nuoremmat koululaiset, on etäopetus monille selvästi raskaampaa kuin normaali koulunkäynti.

-Saatan olla välillä valehtelematta lähes kellon ympäri koneella ja silti tuntuu, etten saa kaikkea tehtyä. On todella raskasta, kun kaikki, niin rentoutuminen kuin kokeetkin, on tehtävä samassa huoneessa. -Olen jatkuvasti väsynyt ja minusta tuntuu, että sosiaaliset taitoni heikentyvät, tilittävät nuoret.

Monet ensimmäisen vuoden opiskelijat kertovat ärsyyntyneisyydestä, ahdistuneisuudesta, väsymyksestä ja ikävystymisestä.

-Saatan alkaa yhtäkkiä itkemään, kun tajuan, kuinka paljon tilanne todella ärsyttää minua. Tiuskin välillä perheenjäsenilleni ilman varsinaista syytä, ja ahdistun kun en voi vaihtaa paikkaa. Elämä tuntuu sisällöttömältä, kertoo haastateltu.

-Olen myös kärsinyt pääkivuista, joita minulla ei normaalisti ole, ja univelkani on valtava.

Ensimmäisen vuoden opiskelijat kertovat stressistä ja epätoivosta, eikä heiltä ole edes peruttu vanhojen tansseja tai penkkariajelua, kuten kakkosilta ja abeilta. Olemme kaikki tässä tilanteessa yhdessä, mutta toisen asteen opiskelijat ovat kantaneet kaikkien yhteisestä asiasta muita suurempaa vastuuta viime kuukausien aikana.

Juttua varten on haastateltu Ressun lukion, Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun, Sotungin lukion, Sibelius-lukion, Oulunkylän yhteiskoulun ja Viikin normaalikoulun ensimmäisen vuoden opiskelijoita.

Maija Laukkanen
Lukion 1. luokka

Edellinen artikkeliKevät saa puistojen ystävät liikkeelle, koillisessa 178 rekisteröitynyttä puistokummia
Seuraava artikkeliPukinmäessä syntyi uusi nukketeatterinäytelmä Leppäkerttu Pilkuton