Siivousyritys aiheutti sotkua

hekan taloja
Kymmenet Heka Koilliseen kuuluvien kiinteistöjen ylläpitosiivoukset pitää kilpailuttaa uudelleen, koska kilpailutuksen voittanut siivousyritys sai huonon jäljen takia lähtöpassit. Kuva Pirjo Pihlajamaa

Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) on antanut yhdelle sen kilpailutuksen voittaneelle siivousyritykselle äkkilähdön kelvottomasti tehdyn työn takia. Koillis-Helsingissä sijaitsevia kohteita siivoaa nyt neljä tuuraavaa siivousyritystä niin pitkään, että Heka on saanut kilpailutettua kohteet uudelleen.

Heka on tehnyt virallisen hankintailmoituksen, jossa se kertoo irtisanoneensa kilpailutuksen voittaneen yrityksen kanssa tehdyt siivoussopimukset 27. tammikuuta. Useiden kymmenien Jakomäen, Malmin ja Suutarilan ympäristössä olevien kiinteistöjen ylläpitosiivoukset loppuivat pari päivää myöhemmin.

Heka on saanut hankittua kohteisiin väliaikaiset siivoajat. Apuun saadut yritykset ovat Palmia Oy, Kavos Oy, Info-Controller Oy sekä Sipa-Kon Oy.

Yhtiöiden kanssa tehdyt siivoussopimukset maksavat yhteensä noin puoli miljoonaa euroa. Hankintalain mukaan siivouskohteet olisi pitänyt kilpailuttaa, koska ostohinta ylittää kilpailutuksille määritellyn minimirajan.

Mutta koska Heka on joutunut ennalta arvaamattomaan tilanteeseen, ja uusi siivoustoimija on pitänyt löytää pikimmiten, on Heka käyttänyt lain suomaa mahdollisuutta hankkia väliaikaista siivousapua kilpailuttamatta.

– Suorahankinnan tekeminen on välttämätöntä, jotta Malmin, Jakomäen ja Suutarilan alueilla sijaitsevien kohteiden ylläpitosiivoukset saadaan toteutettua. Kohteet ovat ilman siivousta 1.2.2021 alkaen, joten peruste suorahankinnalle on äkillinen ja sellainen, jota hankintayksikkö ei ole voinut kohtuudella ennakoida, Heka ilmoitti 7. helmikuuta julkistamassaan hankintailmoituksessa.

Edellinen kilpailutus tapahtui alle vuosi sitten ja sopimukset astuivat voimaan viime syksynä. Siivoussopimukset oli merkitty kestämään tämän vuoden loppuun asti ja vuosi 2022 oli tarjolla lisäoptiona.

Kilpailutus oli jaettu kahdeksaan eri osa-alueeseen, joista Jakomäki, Malmi ja Suutarila olivat omina alueinaan. Tarjouksen sai jättää useammasta alueesta.

Alueet ovat laajoja ja jokaisessa on kymmeniä kiinteistöjä. Jakomäen alueeseen kuuluu muun muassa Alppikylän kohteita, Malmiin kuuluu Pukinmäen kohteita ja Suutarilaan Tapulikaupungin kohteita.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliSatu Seppälä aloitti Tapanilan Erän puheenjohtajana
Seuraava artikkeliNaattiorkesteri synnytti lastenlevyn: Voihan Naatti tarjoaa yllätyksiä