Satu Seppälä aloitti Tapanilan Erän puheenjohtajana

Satu Seppälä
Satu Seppälä nousi Tapanilan Erän puheenjohtajaksi vuoden alusta. Kuva Teija Loponen

Tapanilan Erää jo useamman kauden johtanut Anne Aalto siirtyi varapuheenjohtajaksi ja johtokunnassa yhden kaksivuotiskauden toiminut Satu Seppälä nousi vuoden alusta puheenjohtajan pallille.

-Täytyy myöntää, että todella pitkään tätä päätöstä pohdin, eläväthän urheiluseurat nyt todella vaikeita aikoja. Johtokunnassa on kuitenkin tuttuja ja todella monipuolista osaamista omaavia henkilöitä, joten sikäli päätös oli helppo, pohdiskelee vuoden alusta puheenjohtajan tehtävää hoitanut Satu.

Johtokuntaan oli tarjolla ehdokkaita enemmän kuin paikkoja, joten valinnoista äänestettiin, eikä kukaan ole mukana pakon edessä.

Satu on alkujaan tutustunut Erän toimintaan tytärten kautta, jotka harrastivat joukkuevoimistelua. Hän toimi itse voimistelujaoksessa erilaisissa vapaaehtoistehtävissä, joihin jäi tytärten jo lopetettua harrastamisen. Itse hän on käynyt Erällä erilaisissa ”perusjumpissa”.

-Tunnustan, että en alkuun tiennyt lainkaan, kuinka monipuolisesta seurasta on kyse. Se onkin nyt yksi niistä asioista, joihin haluan panostaa. Tuoda Erän monilajisuutta ja monipuolisuutta vielä enemmän ihmisten tietoisuuteen, laajemmallakin alueella kuin tässä lähinurkilla, Seppälä toteaa.

Seppälästä on mainiota, että seuran toiminta uudistuu ajan mukana. Joitain lajeja loppuu, uusia tulee tilalle. Jaosten toiminta isossa organisaatiossa on tärkeä apu seuran hallinnolle.

Erän toiminnanjohtaja Kirsi Kautto kertoo, että tällä hetkellä kolmen suosituimman harrastuksen kärjessä ovat voimistelu, nyrkkeily ja kiipeily. Nyrkkeily on noussut uuteen suosioon, mukana on sekä kilpailutoiminnasta kiinnostuneita, että harrastajia. Myös miekkailu on lisännyt suosiotaan.

-Kuntonyrkkeily on oikeastaan sellainen laji, jota minäkin voisin kokeilla, Satu Seppälä pohdiskelee.

Erällä on suunnitteilla erilaisia jäsenetuja, joista yksi saattaisi olla se, että jäsenille tarjottaisiin ilmaisia lajikokeiluja.

-Kerran kuussa yksi lajikokeiluilta 20 ensimmäiselle ilmoittautujalle, tai jotain sen suuntaista, Kautto valaisee. Tulisi eri lajit tutuksi ja moni voisi löytää sieltä itselleen uuden harrastuksen.

Tehtävien asioiden listalta löytyy myös lapsille suunnattu tarjonta, näkyvyys somessa, sekä logon ja seuravaatetuksen uudistaminen.

Laajentumista suunnitellaan lähialueiden kouluille.

-Osallistumme kouluilla tarjottavan harrastustoiminnan kilpailutukseen. Erityisen hienoa olisi, jos joku koulu voisi toimia vaikkapa voimisteluharrastukseen painottuneena, jolloin sinne voisi saada alan harrastajille tärkeän voimistelumaton, miettii Seppälä.

Korona on aiheuttanut isoja haasteita seuran taloudelle ja toiminnalle.

-Strategian on oltava koko ajan kunnossa ja toiminnan hyvässä iskussa. Pandemian helpottaessa tavoitteenamme on saada mukaan lisää etenkin 30-40-vuotiaita, he ovat meillä vähemmistönä, toteaa Seppälä. Hän lisää, ettei itsekään ennen tiennyt, kuinka laadukasta ryhmäliikuntaa Erä tarjoaa. Sitäkin tietoisuutta pitää saada jaetuksi.

Omiksi vahvuuksikseen hän toteaa rauhallisuuden ja neuvottelevan luonteen sekä sen, että markkinointi sekä viestintä ovat vanhastaan tuttuja asioita.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliPuistolan poika Espan penkkareissa
Seuraava artikkeliSiivousyritys aiheutti sotkua