Malmin pienkoneille ei löydy paikkaa

Pienkoneet kentällä
Malmin lentokentällä on yhä lukuisia koneita, joille ei turvallista sijoituspaikkaa ole löytynyt. Kuva Teija Loponen

Malmin lentoasemalla toimineet ilmailijat ovat pulassa, koska uutta paikkaa kentällä yhä oleville noin neljällekymmenelle pienkoneelle ja kymmenelle helikopterille ei ole tiedossa. Silti häätö uhkaa.

-Koneita ei yksinkertaisesti pystytä siirtämään talvella mihinkään, toteaa Malmin lentokenttäyhdistyksen hallituksen jäsen ja kentän päällikkö Gun Gustavsson.

Etelä-Suomen pienillä korpikentillä ei Gun Gustavssonin mukaan ole vielä riittäviä edellytyksiä vastaanottaa Malmin koneita. Korpikentiltä ei löydy tilaa kaikille koneille ja lisäksi ne ovat myös virkistyskäyttöalueita, joten niitä ei voi aidata.

–Pienkoneille pitäisi olla hallitilat, jotta ne saadaan lukittuun tilaan. Lentoturvallisuudelle koituisi suuri uhka siitä, että kuka tahansa pääsisi lentokoneisiin käsiksi. Lisäksi osa koneista on sellaisia, joita ei voi muutenkaan pitää ulkona kesällä eikä talvella.

Viime kesänä lähimmille Nummelan ja Vesivehmaan kentille on valmistunut kolme uutta lentokoneiden säilytyshallia, joihin osa koneista on jo siirretty Malmilta.

-Malmilta on siirtynyt pois jo noin 100 konetta, mutta laskujeni mukaan tällä on yksityisissä halleissa noin neljäkymmentä lentokonetta ja kymmenkunta helikopteria. Tuo helikoptereidenkin tilanne on mielenkiintoinen, ne ovat työkoptereita, joilla tarkastetaan sähkölinjoja ja verkkoja sekä katkotaan puita. Mitenhän nuokin asiat hoidetaan, kun kopterit täältä häädetään, Gun Gustavsson ihmettelee.

Nyt uusia halleja on suunnitteilla Pyhtäälle, Hyvinkäälle ja Nummelaan.

-Ne valmistuvat aikaisintaan syksyllä. Sen jälkeen tilanne on parempi ja siksi toivomme, että häädölle saataisiin jatkoaikaa syksyyn.

Gustavssonin mukaan lähikentät eivät vielä ole kehittyneet riittävästi.

Korpikentiltä ei löydy pysäköintitilaa esimerkiksi lentokoulujen oppilaille, eikä myöskään minkäänlaisia toimistotiloja, joita ilmailuun liittyvissä yrityksissä tarvitaan. Malmin lentokentänkin ilmailusta suurin osa on yritystoimintaa.

-On valitettavaa, että Helsinki on leikkaamassa siivet kokonaiselta liiketoiminta-alalta, Gustavsson harmittelee.

Malmin vanhin lentokoulu, Gustavssonin ja Mark Bakerin BF-lento, on siirtämässä toimintansa Nummelaan, johon heillä on jo valmistunut yksi halli ja toinen on työn alla.

-Esimerkiksi ympäristölupien hakeminen on todella työläs projekti, joka ei kaikilta onnistu. Nummelassa ei myöskään olla antamassa lisää rakennuslupia, joten sinne eivät kaikki tule mahtumaan. Me jätämme tänne Malmille toimiston siinä toivossa, että pääsisimme vielä palaamaan. Ehkä seuraava valtuusto suostuu kompromissiin, jossa osa alueesta rakennetaan ja ilmailu voi siinä sivussa jatkua.

Teija Loponen

  • Helsingin käräjäoikeus hylkäsi joulukuussa 2020 Malmin lentokenttäyhdistyksen alueen vuokrasopimusehtoihin liittyvän kanteen. Käräjäoikeus vahvisti vuokrasopimuksen päättyneen 31.12.2019.
  • Malmin lentokenttäyhdistys velvoitettiin vapauttamaan kenttäalue häädön uhalla tammikuun loppuun mennessä.
  • Lentokenttäyhdistys haki lykkäystä häädölle Etelä-Suomen ulosottolaitokselta elokuun loppuun saakka. Lykkäystä myönnettiin maaliskuun puoliväliin.
Edellinen artikkeliHuoli nuorista
Seuraava artikkeliValokeilassa Koillinen tarjoaa työpajoja ja esityksiä