K-Marketissa asiakkaat ovat kuin perheenjäseniä: Pihlajisto saa uudenlaisen olohuoneen

K-Market Pihlajisto
-Me toivomme asiakkaiden saavan wau-elämyksiä niin itse myymälästä, valikoimista kuin palvelustammekin, toteaa K-Market Pihlajiston väki. Kauppias Sonja Fors oikealla. (tai keskellä) Kuva Teija Loponen

K-Market Pihlajiston ikkunoiden takana on tammikuussa käynyt silloin tällöin kurkistelijoita. Odotukset ovat kovat uudelle lähikaupalle. Sen kauppias Sonja Fors tiimeineen tietää ja lupaa, ettei väki tule pettymään.

-On ainutlaatuista päästä avaamaan aivan uuteen liiketilaan kauppaa, sitä harva saa kokea. Suunnitteluvaihe oli varsin opettavainen. On mahtavaa, että sain tänne toivomaani maanläheisyyttä, puupintoja pylväisiin, lattiaan ja kattoon eri osastoja erottamaan. Myös kalusteratkaisut ovat osin aivan uudenlaisia. Ja koska Raide-Jokeri tulee tuohon alas, laitamme oven läheisyyteen takeaway -pisteen, jolta pääsee nopeasti kassoille, listaa kauppias asiakkaiden iloksi tehtyjä suunnitelmia.

-Viimeinen silaus tehdään yhdessä asiakkaiden kanssa, ideana on, että tehdään tästä yhdessä juuri sellainen myymälä kuin tarve on, Forss lisää.

Sisustuksen ja toimintojen suunnittelu käynnistyi jo syyskuussa ja niistä pääsevät asiakkaat nauttimaan helmikuun alkupuolelta lähtien.

Vuoden vaihteessa Fors sai liiketilan avaimet ja ryhtyi laittamaan paikkoja kuntoon miehensä kanssa. Myös lapset olivat välillä mukana rakentamassa kauppaa. Työntekijät tulivat hyllyttämään tuotteita pari viikkoa ennen avajaisia.

Aiemmin Pukinmäen ja Savelan K-Marketteja emännöinyt Sonja Fors tietää, mikä on asiakkaiden mieleen.

-Yhä enemmän toivotaan erityisruokavalioihin sopivia tuotteita, kuten gluteenittomia ja vegaaneja valikoimia. Meillä tulee olemaan myös hyvä venäläisten ruokatarvikkeiden valikoima, ne osoittautuivat suosituiksi Pukinmäessä. Lähituottajia ja pienpanimoita käytetään myös.

Mikä sitten tulee olemaan kaupassa parasta? Kauppiaalla on siihen selvä vastaus, palvelu.

-Meillä koko henkilökunta on todella palvelualtista, heille asiakkaan tyytyväisyys on se tärkein asia. Kaikki työntekijät olivat minulla jo Pukinmäessä ja tottuivat sielläkin siihen, että asiakas on kuin perheenjäsen. Otamme aikaa jutteluun heidän kanssaan, osallistumme iloihin ja suruihin, tiedämme lapset, lemmikit ja lempiruoat. Ja tavoitteena on aina piristää asiakasta.

Arkeen, sen helpottamiseen ja viihtymiseen Pihlajiston K-Marketissa panostetaan paitsi niin, että kaikki työntekijät osaavat antaa hyviä reseptivinkkejä ja kertoa erilaisista uutuuksista, myös lisäten palveluihin monta uutta asiaa.

-Meille tulee pankkiautomaatti, pakettiautomaatteja sekä kahvipiste ja kahvilapöydät, joihin voi jäädä nauttimaan ostoksistaan ja juttelemaan. Eli haluamme tuoda vähän sellaista olohuonemaista fiilistä yhdistämään naapureita, Viikinmäen ja Pihlajiston asukkaita.

Sonja Fors asui Viikinmäessä seitsemän vuotta ennen Puistolaan muuttoaan, joten alue on entuudestaan tuttua.

-Avaamme 4.2., mutta koronan vuoksi makkaranpaistot ja muut suunnitelmat piti siirtää. Mutta kyllä me juhlistamme avajaisia sitten kun se on mahdollista.

Teija Loponen