Pihlajamäen ostari nytkähtää taas eteenpäin

Pihlis ostari
Ostoskeskus jakaantuu kahteen osaan, joista vanha on suojeltu ja säilyy. Kuva Teija Loponen

Pihlajamäen ostoskeskuksen suunnitelmia on vatvottu vuosia ja siitä on tehty useita suunnitelmaluonnoksia. Nyt hanke on jälleen etenemässä.

Verkkotilaisuudessa esitetty näkymä Pihlajamäen ostoskeskuksen liiketila- ja ravintolaosasta. Kuvakaappaus verkkotilaisuudesta, kuvat arkkitehtitoimisto Huttunen-Lipasti.

Pihlajamäen ostoskeskuksen tilanne oli yksi niistä asioista, joista joulukuun alkupuolella pidettyyn Uutta Koillis-Helsinkiä -verkkotilaisuuteen oli ennalta esitetty lukuisia kysymyksiä.

Asemakaavoituksen päällikkö Antti Varkemaa saattoi ilokseen kertoa, hanke on taas nytkähtänyt eteenpäin. Uusin kaavasuunnitelma asetetaan uudelleen nähtäville todennäköisesti kevään aikana.

-Kaava on tosiaan ollut pitkään tekeillä ja siinä on ollut monenlaisia haasteita. Vanha suojeltu osa ostoskeskuksesta säilyy, mutta uusi Pihlajamäentien puoleinen osa puretaan.

Tilalle tulee uutta asuinrakentamista, mutta myös uutta liiketilaa, jossa on useita liiketiloja, iso päivittäistavarakauppa ja ravintola.

Kahteen kerrostaloon on suunnitteilla noin 9200 km2, käytännössä se tarkoittaa noin 230 asukasta.

Pihlajamäkeen tulee myös täydennysrakentamista, Rapakivenkuja 2:een on suunnitteilla kaksi kerrostaloa.

-Suunnitteilla on kaksi puukerrostaloa, jotka soveltuvat ulkoasultaan muuhun ympäristöön. Talot ovat kuitenkin hieman olemassa olevia 3-kerroksisia asuintaloja korkeampia, koska niistä tulee kaivattuja hissitaloja, selvensi Varkemaa.

Kerrosneliömetrejä tulee noin 3000, asukasmääräksi on arvioitu 75.

Pihlajiston puolelle rakennetaan myös. Pihlajistontie 1:een on suunnitteilla kerrostalo, josta uuden asunnon saisi noin 90 asukasta.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliVuosi 2021 käyntiin
Seuraava artikkeliJazz`n Jam käynnistyy Reiska Laineen johdolla