
Helsingin kaupungin verkkosivuilla on Malmin ja Pukinmäen yleisten alueiden suunnitelmista tuhti tietopaketti luonnoksineen. Vuosille 2021-2030 tehdystä luonnoksesta oli viime viikonloppuun mennessä kertynyt noin 80 kommenttia. Niistä osa koskee Malmin pyöräbaanan linjausta. Sitä kritisoidaan niin Ala-Malmilla kuin Pukinmäessä.
Luonnoksesta voi esittää mielipiteitä omalla nimellään tai anonyymisti. Tähän asti seikkaperäisimmän palautteen on jättänyt pukinmäkeläiseksi esittäytyvä työmatkapyöräilijä ja Vantaanjoella virkistäytyvä aktiivikävelijä.
Hän on löytänyt suunnitelma-aineistosta esityksen rakentaa pyöräilijöille leveä asfalttibaana Pukinmäen rantapuistoon. Se kulkisi Pukinmäenkaaren kautta mattolaiturin eteläpuolelle ja yli Vantaanjoen Tuomarinkylän puolelle. Asukas kritisoi ajatusta voimakkaasti. Samaa baanaa on vastustettu myös Ala-Malmin Riihenkulman luona.
Pukinmäen asukas katsoo, että nykyinen, Kehä I:n kaksisuuntainen asvalttiväylä on jo toimiva ja suosittu pyöräreitti, josta pääsee helposti muille väylille.
Pyöräilijän mielestä kovavauhtisen pyöräilyn mahdollistava baana ja uusi silta aiheuttaisivat vaaratilanteita, koska lähellä olevan matonpesupaikan lisäksi alueella on melontapaikka, HSY:n jätekeräys ja näille toiminnoille parkkipaikka.
– Tässä kohtaa myös ulkoilutiet risteävät. Vaaratilanteita syntyy näistä syistä jo nyt, pukinmäkeläinen kertoo.
Hän toivoo asiassa suunnitteluyhteistyötä vähintäänkin lähikaupunginosien suunnittelijoiden kanssa, jotta laajempi kokonaisuus ja karttoihin linjatun baanan luomat vaaratilanteet joen molemmin puolin hahmottuisivat.
– Koko tällä virkistysalueella liikkuvat monenlaiset liikunnan harrastajat, perheet lapsineen ja lastenvaunuineen, päiväkotilapset joen toisella puolella, koirien ulkoiluttajat, ratsukot Tuomarinkylän puolella.
Asukasta kiinnostaa myös se, että onko suunnitelmissa huomioitu Tuomarinkylän valtakunnallisesti arvokas maisema-alue, Lystikukkulan linnoitusalue ja suojeltu historiallinen Tykkitie.
Vielä ehtii kommentoida
Suunnitelmaluonnos koskee Malmin ja Pukinmäen lisäksi katu- ja puistoalueita Savelassa ja Fallkullassa. Palautetta voi antaa osoitteessa https://kerrokantasi.hel.fi/malmipukinmaki vielä sunnuntaihin 13.11.2020 asti.
Palautteet ovat kaikkien luettavissa ja kommentoitavissa. Baanan lisäksi jo tulleissa mielipiteissä ruoditaan esimerkiksi asemanseutuja, toreja, lähimetsiä, kallioita, puistoja ja niittyjä.
Suunnittelijoille annetaan luonnoksesta sekä kehuja että risuja. Kritiikki kohdistuu myös ylipäätään Helsingin suunnitteluun.
Useita yhteistä hyvää lisääviä ideoitakin on syntynyt. Niihin kuuluu esimerkiksi ajatus saada Ala-Malmille syreenipuisto muualla suosioon nousseiden rodopuiston ja kirsikkapuiston tapaan.
Baanalla kulkee lujaa
Helsingin yleiskaavasta löytyy yli 20 eri nimistä pyöräilybaanaa, joista Koillis-Helsinkiin on merkitty Viikinbaana, Jakomäenbaana, Malminbaana sekä pääradan varren Pohjoisbaana. Yhteismitaltaan 130 kilometrin pituinen baanaverkosto on aluekeskusten välille suunniteltu nopean työmatkapyöräilyn kaksisuuntainen asfalttiväylä, josta jalankulku on erotettu omalle kaistalleen.
Yleiskaavassa Malminbaana tulee Malmin lentokentän suunnalta Longinojalle ja Ruotutorpan alueen kautta Pukinmäenkaarelle. Baana jatkaa matonpesupaikan eteläpuolelta Vantaanjoen yli ja Tuomarinkartanon peltojen läpi kohti Itä-Pakilan siirtolamökkejä ja omakotialuetta.
Baanaverkosta ei ole vahvistettua asemakaavaa, vaan kaavoittajat ottavat baanat pala palalta huomioon uusia kaavoja tehdessään.
Pirjo Pihlajamaa