Talvisodan alkamisesta 81 vuotta: Rea Lundström muistelee talkootyttövuosiaan Malmilla

Pommi Malmin pellolla 1941
Pudonnut pommi Malmin pelloilla. -Vanhemmat kertoivat, että venäläiset pommikoneet tyhjensivät jäljelle jääneet lastinsa Tattarisuohon, joten sitä ei kannattaisi paljon penkoa, huomauttaa Rea Lindström. Kuva SA -kuva

Rea Lundström oli vasta pieni koulutyttö Talvisodan syttyessä, mutta hänellä on paljon eläviä muistoja sota-ajoilta. Isä työskenteli pehtoorina Filpuksen kartanolla ja Rea itse palveli Jatkosodassa talkootyttönä.

-Yksi vahvasti Talvisodasta mieleen jääneistä muistoista on, että seisoin yksin pihalla, kun kuulin ujeltavan pommin lähestyvän. Isä huusi, että maahan, mutta en painunut vaan halusin nähdä, mihin pommi lentää. Se liukui ruumisarkkupajan sisälle. Onneksi hetken päästä kuului sellainen suhiseva ääni, pommi olikin suutari. Muutoin minua ei enää olisikaan ja ruumisarkkuvarastokin olisi ollut entinen.

Toinen vahvasti mieleen jäänyt tilanne sisältää suoranaista pelkoa ja kauhua, jota tyttö ei pommin lähestyessä ollut osannut tuntea.

-Kävimme vielä koulua Pukinmäen kartanolla ja ilmahälytyksen tullessa meidät komennettiin pilkkopimeään perunakellariin. Siellä seisoimme kuin sillit suolassa, ahtaudessa, kauhusta täristen tietämättä mitä tapahtuu.

-Kerran kuulin, että vihollisen lentokone on pudonnut Pukinmäkeen. No minähän livistin sitä etsimään. Minusta oli outoa, että lentokoneen runko oli tummaa puuta, joten otin palan sitä mukaani. Minulla oli se vuosikaudet, mutta muuttojen yhteydessä se on kadonnut.

Reakin yritettiin lähettää sotaa pakoon ulkomaille, mutta tyttö ei suostunut lähtemään.

-Sanoin, että jos äiti pommitetaan, en minäkään halua elää. Olin aika kovapäinen ja sain luvan jäädä.

Rean veljet olivat rintamalla, joutuivat sinne suoraan koulun penkiltä Norssista.

-Ryhdyin muiden kotiin jääneiden tyttöjen tavoin talkootytöksi. Me talkootytöt teimme tosi paljon töitä, Rea Lundström muistelee.  – Kaaputimme puista pihkaa, kaivoimme pelloilta luita saippuantekoa varten, keräsimme voikukanjuuria ja teimme kaatuneiden puiden oksista puumotteja. Töistä sai pisteitä ja pisteillä ansaitsi rauta-, hopea- tai kultamerkkejä. Veljentyttäreni löysi yhden isänsä kirjan välistä minun hänelle vuonna 1941 rintamalle kirjoittamani kirjeen, johon oli kymmenvuotiaana kirjoittanut saaneeni monta puumottia kasaan ja olin myös kynällä raaputtanut paperille kopion saamastani talkootyön lapio-merkistä.

Rean tehtäviin kuului myös keräysruokatavaroiden kuljetus Kylmälän tädille Malmille. Kaikki asukkaat oli velvoitettu antamaan osa viljelyksistään helsinkiläisten hyväksi ja Rea kuskasi punaisella mahakelkallaan niitä keräyspisteeseen.

Filpuksen tilalla oli myös venäläisiä sotavankeja töissä. Rean isoäiti oli ollut aikanaan Pietarissa Karl Fazerilla töissä ja isoisä siellä räätälinä, joten perheessä osattiin jonkin verran venäjää. Siksi isä joutui työllistämään sotavankeja kartanolla ja äiti huolehtimaan heidän ylöspidostaan.

Junaradan ja Malmin lentokentän läheisyys tekivät Malmista vaarallisen alueen, sillä molempia yritettiin ahkerasti pommittaa.

-Minä kuuntelin aina aikuisten puheita tarkoin ja kuulin muun muassa, kuinka he puhuivat venäläiskoneiden Tattarisuolle pudottamista valtavista pommilasteista. Olenkin yrittänyt soittaa Jan Vapaavuorelle, mutta eihän häntä puhelimeen saa. Haluaisin varoittaa, että mitä ihmettä sinä meinaat Tattarisuolle tehdä. Eihän kentän pohjaa voi ryhtyä kaivelemaan, kun siellä on sadoittain räjähtämättömiä pommeja. Onneksi huomasin, että joku toinen aikalaiseni oli jo kirjoittanut samasta aiheesta Hufvudstadsbladetiin. Mutta kyllä minä vielä sitä Vapaavuorta yritän silti asiasta varoittaa, 90-vuotias rautarouva toteaa.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliHuumeet herättivät vanhemmat
Seuraava artikkeliHelsinki hätistelee pois lentokentän yrityksiä