Koillis-Helsingin omakotiyhdistys kaipaa sukupolvenvaihdosta

perinnetalo
Puistolan Omakotiyhdistyksen perinteisiin on kuulunut valita alueeltaan vuoden perinnetalo. Kuva Teija Loponen

Omakotiyhdistykset tekevät paljon hyvää ja tärkeää työtä eri kaupunginosissa ja omakoti- ja pientaloasukkaat arvostavat ok-yhdistysten työtä ja aikaansaannoksia. Siitä huolimatta uusia hallituksen jäseniä ei tahdo löytyä.

Puistolan Omakotiyhdistys vietti peräti jo 70-vuotisjuhliaan pari vuotta sitten. Tammikuun alussa Suutarilan ja Puistolan omakotiyhdistykset yhdistyivät Koillis-Helsingin Omakotiyhdistykseksi, jolla on tällä hetkellä lähes 1000 jäsentä.

-Toivoimme, että yhdistyminen olisi tuonut lisää aktiivisia henkilöitä hallitukseen, mutta näin ei käynyt. Ehkä nuoremmat sukupolvet eivät vielä ole löytäneet yhdistystoimintaa omakseen. Sukupolvenvaihdos on kuitenkin kipeästi tarpeen Koillis-Helsingin omakotiyhdistyksessä, toteaa yhdistyksen sihteeri Pirjo Isotupa.

Molemmissa omakotiyhdistyksissä, Puistolassa ja Suutarilassa, on ollut monenlaista vireää toimintaa. Puistolassa on vietetty omakotipäivää grillimakkaran ja arpajaisten merkeissä ja yhdistys on vastannut 1950-luvulta asti liputuspäivinä Puistolan torilla lipun salkoon nostamisesta. Lisäksi yhdistyksen hallitus on valinnut vuosittain Puistolan vuoden perinnetalon, jo 12 kertaa.

Suutarilan yhdistys oli mukana käynnistämässä suosittua Tonttupolkua ja molemmissa yhdistyksissä on omakotitalkkaritoiminta auttanut eritoten ikääntyneitä jäseniä.

-Tulevat hallituksen jäsenet voivat kuitenkin yhdessä miettiä, mikä toiminta jatkossa olisi tärkeää. Yhdistystoiminta on harrastus, joka luo yhteyksiä ja antaa mielekästä tekemistä kotiseudun hyväksi, pohdiskelee jo pitkään yhdistyksessä toiminut rahastonhoitaja ja nyt myös vt. talkkarivastaava Kalevi Ahlgren.

Nykyiset hallituksen jäsenet haluavat ihmisten muistavan, että ilman yhdistystä on hyvin vaikeaa tehdä edunvalvontaa. Sitä omakotiyhdistykset ovat tehneet Helsingin kaupungin suuntaan, muun muassa kaavoitusasioissa, sekä Helenin ja muiden suurten yritysten alueellisten suunnitelmien suhteen.

-Yksittäisen asukkaan kommentti ei paina, eikä kutsua neuvotteluihin tule, muistuttaa Pirjo Isotupa.

Paikalliset omakotiyhdistykset jäsenineen kuuluvat Omakotiliittoon.  Jäsenmaksulla saa muun muassa valtakunnallisen edunvalvonnan hyödyt, monenlaista neuvontaa ja erilaisia etuja sekä alennuksia.

Ahlgren ja Isotupa toivovat muiden hallitusten jäsenten kera, että yhdistyksen hallitustoiminnasta kiinnostuneita löytyisi ja että nuorennusleikkausta saataisiin aikaiseksi. Syyskokous pidetään 26.11. Suutarilan palvelukeskuksessa. Toiminnasta kiinnostuneet voivat myös ottaa yhteyttä Kaleviin osoitteella kaleviahlgren@gmail.com tai 040 5664162.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliMalmilta löytyi paljon liito-oravien pesäpuita
Seuraava artikkeliErälle SM-menestystä ja kolmoisvoitto