Pyynikin siirto jysähti vanhemmille täysin puun takaa

Pyynikin Vanhemmat
Äidit Katja Englund (oik.) ja Grete Parikkala haluavat pitää lapsensa tutussa päiväkodissa. Neljävuotias Oscar Parikkala viihtyy Pyynikissä. Kuvat Pirjo Pihlajamaa

Pihlajistossa toimivan kaupungin päiväkoti Pyynikin viimeisimmästä vanhempainillasta syyskuun lopulla ei ollut kulunut tuntiakaan, kun aluepäällikkö viestitti: Päiväkoti siirretään ja integroidaan Pihlajamäen puolelle pian avattavaan uuteen Louhikkoon.

Pihlajistosta Louhikkoon menee näiden lisäksi toiset raput, joissa ei ole vaunuluiskaa. Tämä luiska on vaunuille vaarallisen jyrkkä.

– Olimme juuri päättäneet iloisen vanhempainillan, jossa puhuimme, että kuinka ihana paikka Pihlajiston Pyynikki onkaan lapsillemme, kuvailee 4-vuotiasta poikaansa kotiin hakeva äiti Grete Parikkala.

Hän kertoo päiväkoti Pyynikin pihalla yhdessä toisen äidin, Katja Englundin kanssa, että mikä järkytys oli saada Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan varhaiskasvatuksen aluepäällikkö Eeva Tiihoselta viesti integroinnista.

Kerrostalon alakerrassa yli 45 vuotta toiminut Pyynikki on pidetty hoitopaikka sen sijainnin ja hyvän maineen takia. Vanhempien mukaan lapset ja ammattitaitoinen henkilökunta viihtyvät Pyynikissä. Leikkipiha on väljä ja luonnonläheinen.

38-lapsen hoitopaikka on hyvin saavutettavissa. Pihlajistosta ja Viikinmäen suunnasta pääsee helposti kävellen. Läheltä menee myös runkolinja 550 ja bussi 71.

Kiilletielle pian valmistuvaan Louhikkoon tulee paikat 132 lapselle. Vanhassa Louhikossa, joka on nyt väistötiloissa Salpausseläntiellä, heitä on runsaat 80.

Vanhempien mukaan Kiilletielle on hankala kulku. Vaikka matka ei ole pitkä, pitäisi ylös Pihlajamäkeen kiivetä jyrkähköjä rappusia pitkin. Niiden talvihoito ei toimi. Esteetön reittivaihtoehto kulkisi Pihlajamäentien kautta, mutta kiertolenkkiä tulisi noin 1,7 kilometriä, eikä Pihlajistosta mene suoraa bussia, paitsi harvoin kulkeva lähilinja.

Esimerkiksi Englund kävelee lapsensa kanssa kotoaan Viikinmäestä Pyynikkiin alle puolessa tunnissa. Kiilletielle kestäisi yli kolme varttia. Sieltä sitten pois ja pian alkavat työt. Kahdeksaan ehtiäkseen pitäisi kotoa lähteä kuudelta.

Monet vanhemmat ovat viestineet aluepäällikölle, miksi muutto ei kannata. Heitä ihmetyttää se, että syyt muutolle ovat vaihtuneet sitä mukaa, kun vanhemmat ovat osoittaneet niitä virheellisiksi.

Ensimmäiseksi syyksi tuli alueen lapsimäärän tippuminen. Tilastot puhuvat kuitenkin muuta. Seuraavassa sähköpostikirjeessä syyksi ilmeni sisäilmaongelmat.

– Pyynikissä ei kukaan lapsista tai aikuisista oireile sisäilmasta. Ei myöskään talon pitkäaikaiset asukkaat, Englund huomauttaa.

Päiväkodin seinässä ilmennyt kosteusongelma on vasta korjattu. Nyt vanhemmille väitetään, ettei korjaus onnistunut ja sisäilma on huono.

Hintakaan ei voi olla syynä. Kuukausivuokra uudessa Louhikossa on noin 31 euroa per neliö. Pyynikin vuokra liikkunee 15 euron paikkeilla.

Vanhemmat eivät ole tyytyneet alistumaan kohtaloonsa. He ovat lähestyneet aktiivisesti päiväkodin johtoporrasta aina apulaispormestaria myöten, avanneet nettiadressin Pyynikin puolesta ja lähestyneet mediaa saadakseen äänensä kuuluviin.

– Arjen on toimittava. Sen mukaan me vanhemmat haemme lapsillemme hoitopaikkoja, miettii Englund.

Hän viittaa myös koronaan. Isossa päiväkodissa tauti voi levitä moneen.

– Integraation ajatus tällaisena aikana tuntuu vielä enemmän ajattelemattomalta. Toivomme ja teemme kaikkemme, jotta Pyynikki saa jatkaa nykyisellään. Meiltä Pyynikin vanhemmilta ei ole missään vaiheessa Louhikon rakentamista mietittäessä kysytty kantaa rakentamispaikkaan, sanoo lakkautusuhan takia huonosti yönsä nukkunut Englund.

Eilen tilanteesta on järjestetty vanhemmille tiedotustilaisuus verkossa.

Kuuntele tästä äiti Katja Englundin paljon kertovia mietteitä siitä, että miltä tuntuu kun keskelle arkea putoaa tieto päivähoitopaikan muutosta:

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliLasten pyhäinpäivä veti kansaa hautausmaalle
Seuraava artikkeliLonginojalla tutkitaan taimenten vaelluskäyttäytymistä