Tenniksenpelaajat puolustavat pelikenttiään Pihlajamäessä

Pihlajamäen tenniskenttä
Ylipainehallin rakentaminen Pihlajamäen tenniskenttien päälle säästää liikuntatoimen mukaan kaupungin investointirahoja ja kasvattaa vuokratuottoja. Tenniksenpelaajat eivät väitettä niele, kun tenniskentän kuukausivuokra jalkapalloyhtiölle on vain noin 170 euroa. Kuva Pirjo Pihlajamaa

Lucina Hagmanin kujan ja Rapakiventien kulmassa on kolme tenniskenttää, joiden tulevaisuus on nyt Helsingin hallinto-oikeuden käsissä. Tuomarit ratkovat parhaillaan kunnallisvalitusta, joka koskee Helsingin kaupungin päätöstä laittaa tennisharrastajat väistämään jalkapalloilijoita.

Taustalla on Helsingin kaupungin liikuntajohtajan heinäkuussa 2019 tekemä päätös vuokrata tenniskenttäalue Myllyhalli Oy:lle, jotta se voisi rakentaa tekonurmen Pihlajamäen tenniskenttien päälle ja pystyttää kentälle ylipainehallin. Sen on tarkoitus toimia jalkapalloseura PK-35:n talviharrastuspaikkana. Kesäisin halli purettaisiin, ja jalkapalloilu tekonurmella jatkuisi taivasalla. Vieressä seuralla on jo ennestään käytössä iso tekonurmikenttä.

Korvaavaksi tenniskentäksi liikuntatoimi aikoo kunnostaa kentän reunassa olevan entisen koripallokentän. Tenniksenpelaajien mielestä liikuntajohtajan päätös on käsittämätön. Heiltä päätettiin noin vain napata kaksi kenttää, vaikka aiemmin liikuntatoimi oli osoittanut tarveselvityksellä, että kaikki kolme tenniskenttää on syytä kunnostaa. Koripalloilijoille oli jo kunnostettu uusi pelipaikka ala-asteen pihan reunaan ja aivan lähellä on pari koripallokenttää lisää.

Liikuntajohtaja kuitenkin päätti, että tennisharrastajille riittää hyvin neljä ympärivuotista pelikenttää Pukinmäen liikuntapuistossa ja Ala-Malmilla kunnostettavat kolme kenttää.

Tennisharrastajien mukaan mainitut tenniskentät ovat jo nyt kovassa käytössä. Kaiken kukkuraksi Malmin Ormuspellon ja Longinojan alueelle muuttaa koko ajan uutta väkeä, mikä näkyy jo Ala-Malmin kasvaneina kävijämäärinä. Myös Pukinmäessä käy paljon pelaajia ja Pihlajamäen nuhjuiselle alueellekin riittää pelaajia, vaikka pelikunnossa on enää kaksi kolmesta tenniskentästä.

Jalkapallon harrastajille taas on hyviä vaihtoehtoisia paikkoja myös Pihlajamäessä esimerkiksi isossa kuplahallissa muutaman sadan metrin päässä nykyisestä kentästä.

Liikuntajohtajan päätös ei uponnut tenniksenharrastajien oikeustajuun, ja niin tennisharrastajia edustava tapanilalaismies valitti päätöksestä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakuntaan. Kun se ei päätöstä muuttanut, syntyi Tapanilassa kunnallisvalitus, jossa valitetaan lautakunnan päätöksestä hallinto-oikeuteen.

Tapanilalaismies kertoo, että myös jotkut kaupungin kenttätyöntekijät ovat rohkaisseet häntä ajamaan tenniksenpelaajien etuja, sillä pelaajia riittää kentille välillä jonoiksi asti.

– He tietävät tilanteen paremmin kuin kaupungin virastoissa istuvat virkamiehet.

Tennisharrastajista tuntuu myös epäoikeudenmukaiselta, että kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksessa sai olla läsnä päätöksen tehnyt liikuntajohtaja, mutta tenniksenpelaajia ei pyydetty mukaan kertomaan näkemyksiään.

Oikeusprosessi on ollut pitkä. Valitus hallinto-oikeuteen on jätetty viime syksynä. Tammikuussa Tapanilaan tuli postia, jossa oikeus pyysi vastaselitystä Helsingin kaupungilta tulleeseen lausuntoon.

Kaupungin mielestä jalkapalloilijat laittavat vajaakäyttöisen kentän ympärivuotiseen käyttöön, kun tähän asti paikka on ollut talvet tyhjänä. Tapanilalaismies vastasi väitteeseen, että kaupunki voisi hyvin jäädyttää kentän talvisin luistelijoiden käyttöön.

– Kaupungin toiminnan tavoitteena pitää olla ensisijaisesti tarjota liikuntamahdollisuuksia nimenomaan tavalliselle kaupungin veronmaksajille ja vasta toissijaisesti eri urheiluseurojen jäsenille, hän huomauttaa.

Pirjo Pihlajamaa