Juurakko
Kansanmusiikkisoittimet, muhkea stemmalaulanta ja mielikuvitukselliset lyömäsoittimet luovat Juurakon omintakeisen soundin. Kuva: Janne Mikkilä.

ILMOITUS

Malmitalon loppusyksyssä vaalitaan Eddie Boydin musiikkiperintöä sekä ladataan akut Pelle Miljoonan ja Juurakon keikkaenergioilla. Koronaviruksen takia turvallisuusjärjestelyt on hiottu huippuunsa.

Malmitalon johtaja Antti Manninen kertoo Malmitalon hioneen esityskäytännöt niin turvallisiksi ja sujuviksi kuin mahdollista. Kuva: Pekka Saukkonen

Malmitalo ei jätä kulttuurinnälkäisiä pulaan tänäkään syksynä – tapahtumia on tarjolla runsaasti ja kaikki genret kattavasti. Koronavirustilanteesta huolimatta Malmitalon konsertteja ja elokuvanäytöksiä on myyty myös loppuun.

– Nähdäkseni hyvin organisoidut esityksemme ovat mielekäs tapa käydä niin sanotusti ihmisten ilmoilla, pohtii Antti Manninen, Malmitalon johtaja.

Malmitalon tavoitteena on ollut luoda esityskäytännöt niin sujuviksi ja turvallisiksi kuin se näissä olosuhteissa on mahdollista.

Turvaväli ja kasvomaski

Keskeisimpänä turvallisuusjärjestelynä on yleisön rajaaminen puoleen.

– Pyydämme asiakkaita tulemaan hyvissä ajoin paikalle. Salin ovet avataan 20 minuuttia ennen esitystä ja asiakkaat saatetaan omille paikoilleen seurueittain niin, että turvavälit toteutuvat. Paikkaliput eivät ole käytössä, kertoo Manninen.

Tarve tiloissa liikkumiseen ja jonottamiseen on pyritty minimoimaan. Tämän takia narikka ei ole käytössä ja kaikki tarpeettomat väliajat on poistettu. Tuoreimpana lisäyksenä on maskisuositus.

– Malmitalon henkilökunta käyttää maskeja asiakaspalvelutilanteissa. Suosittelemme myös vahvasti asiakkaita ottamaan maskit mukaan ja käyttämään niitä koko esityskäynnin ajan, Manninen opastaa.

Käsidesiä on hyvin tarjolla ja aulan pintoja pyyhitään normaalia tiheämmin. Flunssaoireisena pitää jäädä kotiin.

Vapauttavaa rockia konserttisalissa

Malmitalon ohjelmistossa vilisee tunnettuja musiikintekijöitä, ja syksyllä yksi näistä on legendaarinen punk- ja rock-muusikko Pelle Miljoona. Pelle saapuu Rockers-yhtyeensä kanssa Malmitaloon torstaina 22.10. ja tekee erityisen kaksiosaisen konserttisalikeikan. Ensimmäisen akustisemman puoliskon jälkeen tunnelma muuttuu sähköisemmäksi – luvassa on kunnon rock-meininkiä hyvän keikkakuntonsa todistaneelta yhtyeeltä.

Afroamerikkalaisen perinteen bluesia

Eddie Boyd, yksi kuva, sen teksti: Chicagossa syntynyt blueslegenda Eddie Boyd (1914–1994) löysi pysyvän asuinsijansa Helsingistä vuonna 1971. Kuva: Erik Lindahl

Malmitalon laajan bluestarjonnan timanttina loistaa tänä syksynä Finnish Blues Societyn järjestämä Eddie Boyd -juhlailta. Pianisti-laulaja Eddie Boyd (1914–1994) saapui Chicagosta Suomeen 50 vuotta sitten ja toimi siitä lähtien suomalaisten musiikinharrastajien linkkinä afroamerikkalaiseen bluestraditioon. Boydin tuotannosta muistetaan mm. kappale Five Long Years sekä Love Recordsille levytetty LP-levy Praise to Helsinki. Malmitalon juhlakonsertissa lauantaina 31.10. Boydin tuotantoa tulkitsee pianisti-laulaja Harri Saanio yhdessä vierailevien kotimaisten muusikoiden kanssa.

Kaamoksesta skiffle-asenteella

Torstaina 17.12. tarjoillaan täsmälääkettä pimeyteen, kun Juurakko-yhtyeen kiertue saapuu Malmitaloon. Vuosi sitten julkaistu ”Yhdeksäs talvi” -albumi luo tuokiokuvia kaamosajasta, hehkuviinistä ja takkatulesta kutsuen kuulijan mukaan talven juhliin. Etnogaalassa 2020 vuoden artistiksi valittu Juurakko risteyttää musiikissaan suomenkielisen blueslaulannan ja kotimaisen soittimiston railakkaalla skiffle-asenteella.

Tänä vuonna livekonserttien vähennyttyä niiden erityisyys on kirkastunut ennestään, pohtii Manninen.

– Kyse on kokemuksen jakamisesta muun yleisön ja esiintyjien kesken. Samassa tilassa pystyy aistimaan esiintyjän toiminnan laajemmin kuin tv-ruudun kautta. Eikä kotioloissa voi yltää siihen, mitä huipputason äänentoistotekniikka tuo Malmitalon konsertteihin. 

ILMOITUS

Edellinen artikkeliEskolankaari muuttuu lisärakentamisen vuoksi
Seuraava artikkeliPimeän aikaan