
Viime vuoden OmaStadi-kierroksella yksi läpimenneistä ehdotuksista oli 3D-tulostimien hankinta Koillisen kirjastoihin. Viime maanantaina kirjastoissa juhlistettiin niiden saapumista.
-Nämä Jakomäen, Pukinmäen, Puistolan sekä Viikin 3D-tulostimet ovat mainio esimerkki siitä, mitä OmaStadin ehdotuksilla voidaan saada aikaan. Tulostimet ilahduttavat ja hyödyntävät monen ikäisiä ihmisiä laajalla alueella, iloitsee Koillisluotsi Outi Rissanen.
Idea 3D-tulostimista oli Pukinmäen kirjastossa usein asioivan Kallen.
-Ajattelin, että niistä olisi iloa monille ja Oodiin on täältä pitkä matka tulostinta käyttämään. Kyllä vähän yllätyin, kun hanke sai niin paljon kannatusta, että se toteutettiin, mies tuumii.
Jakomäen kirjaston työntekijä Lauri Leppänen suunnitteli Kallen kanssa hanketta eteenpäin toteuttamisvaiheeseen ja he tutkivat yhdessä muun muassa kirjastokäyttöön tarpeeksi yksinkertaisia ja helppokäyttöisiä tulostimia.
-Lähdin mukaan hankintaprosessiin asiantuntijaksi koska työskentelen kirjastossa, johon 3D-tulostin oli tulossa ja olen pohjoisen alueen digitiimin vetäjä. En tiedä, olisiko tulostimia saatu lähiaikoina ilman Kallen aloitetta.
Lauri Leppänen kokee, että kirjastojen rooli yhteiskunnassa on erittäin tärkeä lukutaidon, digitaitojen sekä yleisesti kansalaistaitojen edistäjänä.
-Olen erittäin iloinen siitä, että kirjastolaitoksemme
on suhtautunut edistyksellisesti verstastoimintaan ja toivon, että saamme siihen
lisää laitteita sekä tiloja. Verstastoiminta on luovaa ja yhteisöllistä
tekemistä, jolle löytynee kysyntää kaikilla asuinalueilla.
Lauri toteaa, että 3D-tulostimilla on asiakkaille sekä välineellinen arvo,
tulostetut esineet, että pedagogista arvoa, koska sen avulla esimerkiksi
3D-mallintamisen opettelu on hauskaa, mallinnoksen kun pääsee tulostamaan heti.
-Koronan hellitettyä aiomme kutsua erilaisia ryhmiä tutustumaan tulostimiin ja opettelemaan niiden käyttöä.
3D-tulostimen käyttöön voi varata kuuden tunnin ajan Varaamosta.
-Kuudessa tunnissa ehtii tehdä aika paljon. Esimerkiksi jo meillä suosituksi tullut kasvosuojaimen klipsi, joka vapauttaa korvantaustat kasvosuojan kumilenkeistä, valmistuu noin puolessa tunnissa. Samoin noin 30 minuuttia kestää litteän korvarengasparin, tai pienen eläinfiguurin tulostus, opastaa Pukinmäessä laitetta esitellyt Tapanilan kirjastovirkailija Anni.
Tulostinvarauksen tehnyt saa lainaksi siihen liittyvän kannettavan tietokoneen, jolla pääsee suoraan tulostettavia malleja sisältävään Ultimaker Cura -ohjelmaan.
-Tänään kävi esimerkiksi nainen, joka halusi pienen Aalto-maljakon nukkekotiin. Sekin löytyi ohjelmakansioista. Esineitä voi myös itse pienentää tai suurentaa. Tiedoston pienentäminen myös lyhentää esineen valmistusaikaa, kertoo Pukinmäessä tulostimesta vastaava Päivi.
Kuuden tunnin aikana ehtii halutessaan tulostaa useamman pienen esineen. Kirjastoissa tulostimissa on valittavana musta ja valkoinen väri. Valmiin työn voi maalata haluamansa väriseksi.
Tulostimelle voi ajan varata kuka vain, mutta tietokonetta varten täytyy olla kirjastokortti. Tulosteet maksavat 0,70 euroa kappale ja sitä ei voi maksaa käteisellä, ainoastaan kortilla.
Pukinmäen 3 D-tulostimelle etsitään nyt nimeä, ehdotuksia voi jättää tai lähettää Pukinmäen kirjastoon.
Teija Loponen