Syyskuisten Puistola-päivien ohjelmassa oli koronarajoitteiden vuoksi tänä vuonna vain Puistola-Seuran 44. taidenäyttely, joka sekin järjestettiin virtuaalisena. Yleisön suosikki oli jälleen Helmut Grzemba.
Taidenäyttely oli verkon lisäksi avoinna myös Puistolan kirjastossa tv-ruudulla viikon ajan 7.-12.9. Tuona aikana suosikkiteostaan saattoi äänestää kirjastossa, sähköpostilla tai tekstiviestillä.
-Katsojat kyllä asetettiin mahdottoman tehtävän eteen, sillä tänä vuonna sai äänestää vain yhtä suosikkiteosta tavanomaisten kolmen sijasta. Taiteilijoiden teosmäärä on rajoitettu kolmeen. Melko vaatimattomaksi jäänyt äänimäärä hajaantui eri teoksille niin, että esille nousi selvästi ainoastaan yksi taiteilija, jonka kaikki kolme teosta saivat yleisöääniä. Hän oli viimevuotisenkin suosikkiteoksen tekijä Helmut Grzemba, kertoo Leena Iisalo Puistola-Seurasta.
Helmut tuntee yleisönsä. Kirjastoviikon suosituimmaksi nousseesta teoksesta hän kertoi näin:
-Hiljaisuus-nimellä esitetty akvarellimaalaus jäi viimeiseksi maalauksekseni keväällä ennen korona-aikaa. Kun katsoin keskeneräistä taulua totesin, että se on itse asiassa valmis. Lisäys olisi liikaa. Valitessani sen näyttelyyn arvasin, että useat puistolalaiset voisivat pitää juuri tästä hiljaisuuden tunnelmasta.
Luonto oli Helmutin insipiraation lähteenä myös toisessa menestyneessä teoksessa.
-Metsäkuvani Haukanvuorella on valokuvan mukaan maalattu akryylivärillä kankaalle. Haukanvuori on mykistävä paikka mökkikunnassamme Korpilahdella, Keski-Suomessa. Hämärässä kuusimetsässä tulee yhtäkkiä eteen korkea kallioseinämä.
Helmutin kolmas teos oli ajankohtaisesta ja kaikille tutusta aiheesta maalattu akvarelli Malmi DC3.
Yleisöäänestyksen palkintojen arvonta suoritettiin Puistolan kirjastolla taidenäyttelyn tv-näytön päättyessä 12.9. klo 16. Onnettaren apulaisena toimi Tero Visa Puistolan kirjastosta. Voittajat/palkinnot olivat: Piia Isoaho /Helsingin pitäjä – Vantaa 2018: Talonpojista kaupunkilaisiksi, Aulikki Ristoja /Viggo Wallensköld: Anatolij D. Mbdrinov aikalaistensa silmin ja Maija Streng /Kerttu Matikaisen hevosaiheinen betoniteos Jolly Jumper 2017.
Taidenäyttelyyn ja näyttelyluetteloon voi edelleen tutustua verkossa: www.kaupunginosat.fi/puistola.
Teija Loponen