Pukinmäen Taidetalo alentaa lukukausimaksuja

Kristina Halla ja Sirpa Kivilaakso iloitsevat siitä, että saadut avustukset mahdollistavat lukukausimaksujen alentamisen.

Pukinmäen Taidetaloyhdistyksen saama korona-avustus sekä sirkuskoulun saama valtionavustus tullaan käyttämään oppilaiden hyväksi laskemalla lukukausimaksuja.

Sinikka Vepsä kantaa huolta lasten ja nuorten hyvinvoinnista.

”Jokaisella lapsella tulisi olla mahdollisuus ainakin yhteen harrastukseen.” Tuo Helsingin kaupungin lausuma tavoite on korona-aikana ajankohtaistunut ja saanut Pukinmäen taidetaloyhdistyksen etsimään uusia ratkaisuja.

Taidetaloyhdistyksen hallitus päätti, että yhdistyksen saamaa korona-avustusta ja sirkuskoulun valtionavustusta tullaan käyttämään lapsiperheiden taideharrastusten tukemiseen. Kaikkien opetusryhmien lukukausimaksuja alennetaan syyslukukauden ajaksi 10 prosenttia ja sirkuskoulun lukukausimaksuja 20%, pisimpään ja eniten harrastavien sirkuskoululaisten maksuja lasketaan jopa 30 prosenttia toistaiseksi.

Vapaaoppilaspaikkoja varaudutaan järjestämään aiempaa enemmän yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Lisäksi harrastustiloja tarjotaan päiväkotien lasten käyttöön aamupäivisin veloituksetta.

-Yhdistys haluaa tarjota mahdollisimman monelle nuorelle harrastusmahdollisuuksia tasapuolisesti riippumatta perheen taloudellisesta tilanteesta, painottaa yhdistyksen puheenjohtaja Sirpa Kivilaakso.

-Pyrimme tarjoamaan monipuolista ja edullista taidetoimintaa myös uusille oppilaille. Tavoitteemme on, ettei korona-ahdistus estäisi lasten harrastusmahdollisuuksia, esittää hallituksen pitkäaikainen jäsen Kristiina Halla.

Hallituksen jäseniin kuuluva Sinikka Vepsä kertoo heidän olevan samassa linjassa Helsingin kaupungin kanssa.

-Etusijalla on lasten ja nuorten hyvinvointi ja vapaa-ajan harrastusmahdollisuudet, joita monitaiteinen taidekoulumme tarjoaa, toteaa Vepsä.

Pukinmäen taidetaloyhdistys järjestää taiteen perusopetusta kuudessa eri taiteenlajissa. Valinnan varaa on sirkuksen, teatterin, tanssin, kuvataiteen, sanataiteen ja musiikin lajeissa.

Opetusjärjestelyissä huomioidaan koronalta ehkäisy monin eri tavoin.

-Ryhmäkoot pidetään pieninä ja käsidesiä sekä kasvomaskeja tarjotaan oppilaille koulun puolesta, hallituksen jäsenet kertovat.
Etäopetuksen teknisiä valmiuksia parannetaan siltä varalta, että etäopetukseen jouduttaisiin vielä palaamaan.

-Järjestelyillä pyritään turvaamaan taideharrastus mahdollisimman monelle lapselle edullisesti ja turvallisesti, painottaa puheenjohtaja Sirpa Kivilaakso.

Perinteinen Kevätsirkus jouduttiin perumaan koronan vuoksi, mutta tänään 2.9. on mahdollisuus nähdä teatteria ja sirkusta Malmitalolla.

Taidekouluun voi yhä ilmoittautua osoitteessa: www.taidekoulut.fi.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliMalmin tornista 37 – Malmin lentoasema ja Olympiastadion
Seuraava artikkeliLeikkipuisto Tapulin pihan peruskorjaus käynnissä: Allas pois, liikennerata tilalle