Intoa ja iloa

Elokuussa pyörähtää käyntiin lähes kaikki harrastustoiminta. On mainiota, miten ihmiset ovat kesän jälkeen täynnä intoa ja energiaa ja etsivät kanavia sen purkamiseen. Tänä syksynä into harrastamiseen on entistä suurempaa, koska keväällä moni toiminta katkesi kuin seinään kesken kauden. Viime viikolla Tapanilan urheilukeskuksella esiteltiin monenlaisia harrastuksia tanssista liikuntaan ja joukkueurheiluun. Innostuneita tutustujia riitti. Lehdessämme esittelee moni seura ja yhdistys sekä taiteen alan oppilaitos ilmoituksin tarjontaansa. Jokaiselle haluavalle löytyy todennäköisesti täällä lähistöltä haluamaansa toimintaa, niin laajalti vaihtoehtoja on tarjolla. Kannattaa katsoa harrastusteemoistamme sopivia vaihtoehtoja.

Harrastuksissa on monta hyvää puolta. Niiden avulla oppii uusia asioita ja kehittyy jatkuvasti valitsemassaan lajissa. Harrastusryhmissä saa uusia tuttavuuksia ja voi solmia todella pitkäkestoisia ystävyyssuhteita. Moni harrastus auttaa myös keskittymään paremmin, parantaa kuntoa ja piristää mieltä. Joukkuelajeissa ja ryhmäharrastuksissa sosiaaliset taidot kehittyvät ja esimerkiksi lapset ja nuoret oppivat paremmin ottamaan toiset huomioon. Toisinaan harrastukset voivat johtaa jopa ammattiin ja monista harrastuksista on joka tapauksessa apua ja hyötyä myös työelämässä.

Harrastusten järjestäjätahot odottavat nyt toiveikkaina, että ihmiset palaisivat harrastamaan. Uuteen kauteen suhtaudutaan varovaisen toiveikkaasti, mutta silti sisukkaasti toimintaa avaten. Seurojen ja liikunta-alan yritysten tulot romahtivat keväällä. Niin kävi kyllä monella muullakin alalla. Myös media kärsii asiakaskadosta ilmoittajien suhteen, tilanne on sama olipa kyseessä sitten iso mediakonserni tai pieni paikallislehti. Nyt siis kaikki kynnelle kykenevät harrastamaan, käyttämään erilaisia palveluita hyväkseen ja pitämään talouselämän rattaat pyörimässä. Tehdään se kuitenkin turvallisesti, turvavälein ja tarvittaessa suojamaski kasvoilla.

Päätoimittaja Teija Loponen

Edellinen artikkeliKoillisessa yhä kahdeksan vesipostia
Seuraava artikkeliKotinummentielle 30 uutta asuntoa