Mukavaa erilaista vappua

Edessä olevasta vapusta tulee kovin toisenlainen kuin koskaan ennen. Malmintorilla tai muillakaan aukioilla ei tulla näkemään useita ilmapallon- ja vappukrääsän myyjiä, junat eivät pursua väkeä matkalla Mantan lakitusta katsomaan, eivätkä isot seurueet kokoonnu vappua juhlistamaan pihoille ja ravintoloihin. Vappuna on edelleen voimassa kokoontumiskielto. Moni on kuitenkin tottunut juhlimaan vappua riehakkaasti ja isolla porukalla. Tästä syystä poliisi ei oleta pääsevänsä vapusta edellisvuosia helpommalla, nyt työtä saattavat teettää liian suuret ryhmät, joita täytyy hajaannuttaa.  

Vapusta tulee toivottavasti tavallista levollisempi juhla. Ehkäpä tänä vuonna useammassa kodissa panostetaankin itse tehtyyn simaan ja munkkeihin. Ja juhlia voi monella tavalla, perheen yhteiset lauta- ja pihapelit ovat taas nousseet arvoonsa. Eräältä tutulta kuulin hauskan idean, laulutaitoisina ihmisinä he aikovat vappuna kiertää iäkkäämpien tuttujen ja sukulaisten pihoilla kevätlauluja laulamassa. Läheisten ja vaikkapa tuntemattomienkin ilahduttaminen erilaisin tavoin on poikkeusaikoina arvokas teko. Pihapuuhia ja ulkoilmaohjelmaa voi turvallisesti järjestää pienille porukoille, vaikkapa oman taloyhtiön lapsille, sillä ulkona turvavälien pitäminen onnistuu huomattavasti paremmin.

Perjantai on vappupäivä ja samalla toukokuun ensimmäinen päivä. Monella työpaikalla väkeä komennetaan jo toukokuussa pitämään lomiaan, jotta lomautuksilta vältyttäisiin. Kesätöitä on harvalla yrityksellä tarjota. Ilo keväästä on monessa perheessä muuttunut huoleksi arjessa selviämisestä. Lomautukset, lasten etäopiskelut ja kenties myös sairastumiset himmentävät auringon ja lämmenneiden säiden tuomaa iloa. Vain reilu viikko ja sitten vietetään äitienpäivää. Sekin kulunee monella erilaisin ohjelmin kuin ennen, mummolavierailut vaihtuvat onnitteluun puhelimen kautta

Päätoimittaja Teija Loponen

Edellinen artikkeliJokupoo innostaa liikkumaan
Seuraava artikkeliKevätsalko nousi Mosan torille