Maakaarenkuja 2 asuinkortteliksi

Maakaarenkuja 2

Senaatti-kiinteistöt myy Viikissä osoitteessa Maakaarenkuja 2 sijaitsevan rakentamattoman tontin. Tontille on työn alla asemakaavan muutos asuintalojen korttelialueeksi.

Asemakaavassa kiinteistö on merkitty liike- ja toimistorakennusten sekä opetus-, tutkimus- ja näihin verrattavaa toimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi. Tontin pinta-ala on 9 437 m2.

Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman oheismateriaalina olleessa maankäytönsuunnitelmassa tontilla on rakennusoikeutta noin 16 500 k-m2.

Senaatin kiinteistökehityspäällikkö Janne Marttinen toteaa, että Viikki on hyvien liikenneyhteyksien päässä oleva viihtyisiä asuinalue, jonka  liikenneyhteyksiä parhaillaan rakenteilla oleva Raide Jokeri parantaa entisestään. Alueella on myös kattavat palvelut. Valtiolla on alueella paljon maanomistuksia ja nyt käyttöä vailla olleet alueet annetaan uuteen käyttöön.

Senaatti-kiinteistöillä on Viikin ja Latokartanon alueella muun muassa Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskus Luken toimitiloja. Lisäksi Senaatti omistaa alueella laajoja maa-alueita. Maakaarenkuja 2:n kaltaisia valtiolle tarpeettomaksi jääneitä kiinteistöjä on useampiakin ja valtion kiinteistöstrategian mukaan valtiolle tarpeettomista kiinteistöistä luovutaan.

Tontti myydään avoimella tarjouskilpailulla, joka päättyy toukokuun puolivälissä.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliLentoasemakorttelien kaava hyväksyttävänä
Seuraava artikkeliMalmitalon uusi kulttuurituottaja Joni Käenmäki haluaa tehdä tuntematonta tutuksi