Auttamisen halua

Koronavirus ja sen aiheuttamat karanteenit ahdistavat ihmisiä. Viikin koululaisten karanteeniaika on ohi, mutta moni muu on jäänyt kotiin omasta halustaan, koronan pelosta. Osalle neljän seinän sisään jääminen on välttämätöntä perussairauksien vuoksi, jotka altistavat tartunnalle. Tavallista flunssaakaan sairastavia ei katsota hyvällä kaupoissa, eikä apteekeissa. Nämä molempiin ryhmiin kuuluvat tarvitsevat nyt apua heiltä, jotka voivat yhä liikkua. Sosiaalisessa mediassa on erilaisia apuryhmiä perustettu, mutta kaikki ikäihmiset eivät niitä näe. Siksi naapuriapu on tärkeää. Jos tiedät lähellä asuvan ikäihmisen, tarjoa apuasi vaikkapa postilaatikkoon tiputetulla puhelinnumerolapulla. Avun vastaanottajan on kuitenkin hyvä varmistua, että auttaja on oikealla asialla, huijareitakin on jo ollut liikenteessä. Esimerkiksi ostokset on suotavaa tehdä ostajan piikkiin ja vastaanottaja maksaa ne vasta tuotteet saadessaan. Ihmisillä on lähtökohtaisesti halu auttaa ja tehdä muille hyvää.

Tuota auttamishalua nähtiin konkreettisesti viime viikolla Tapanilan asemalla, jossa oli muutamaa päivää aiemmin jälleen kerran tapahtunut junan alle päätyminen. Näitä tapauksia on ollut monta. Aivan liian monta. Tapanilalaiset ovat toivoneet kaupungilta konkreettisia toimia varsin helposti radalle pääsyn sallivan paikan korjaamiseksi. Asiasta tehtiin myös osallistuvan budjetoinnin OmaStadi -hankealoite. Toimenpiteitä ei ole näkynyt. Yhdellä tapanilalaisella oli noussut niin suuri hätä turhaan menetetyistä ihmishengistä, että hän päätti pistää pystyyn aitatalkoot. Ei tuo aita ketään estä radalle pääsemästä, mutta hidastaa menoa niin, että kulkija ehtii kauemmin miettiä mitä on tekemässä.

Moni ihmettelee, miksi nuoret eivät saa apua. Apua hakeneet tietävät, että kaupungin auttamistahoille on pitkät jonot. Jos hätä on suuri, on kuukausien odotus aivan liikaa. Tiedän äidin, joka ei tahtonut uskaltautua töihin, kun pelkäsi mitä masentunut tytär kotona tekee odottaessaan hoitoon pääsyä. Hoitoon pitäisi päästä nopeasti, ennen kuin jotain peruuttamatonta pääsee tapahtumaan. Tapanilan aseman tempaus sai kaupungin vihdoin miettimään, mitä aseman ongelmalle käytännössä voitaisiin tehdä. Sillä aikaa väliaikaiset aidat kertovat kyläläisten välittämisestä.

Päätoimittaja Teija Loponen

Edellinen artikkeliKirjastot ja nuorisotalot auki: Korona sulkee ja siirtää
Seuraava artikkeliAlppikylässä toivotaan pysyttävän kaavassa: Viheraluetta ei saa muuttaa parkkipaikoiksi