Kirjastot ja nuorisotalot auki: Korona sulkee ja siirtää

Uimahallit ovat toistaiseksi suljettuna. Kuva Pirjo Pihlajamaa

18.3. Päivitetty tieto koronaepidemian vaikutuksista: Koronavirusta vastaan kovat otteet.

Koronan vuoksi kaupunki on hiljentynyt. Kaikki isommat yleisötilaisuudet on peruttu, uimahallit suljettu  ja yhdistykset sekä järjestöt lopettavat myös pienimuotoisemman toimintansa.

Helsingin kaupunki on päättänyt peruuttaa kaikki yli 100 hengen sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet toistaiseksi.

Lisäksi kirjastojen, kulttuurikeskusten sekä liikunta- ja nuorisopalvelujen itse järjestämät harrastusryhmät, kurssit ja ohjattu vapaa-ajan toiminta perutaan tai siirretään myöhempään ajankohtaan.

Kaupungin uimahallit suljettiin toistaiseksi lauantaista 14.3. alkaen.

Helsingin työväenopiston sekä Helsingfors Arbiksen kevätkaudelle suunnitellut kurssit, luennot ja tapahtumat perutaan toistaiseksi.

Malmitalolla perutaan yli 100 hengen tilaisuudet, mutta esimerkiksi näyttelyt ovat auki ja elokuvat pyörivät edelleen. Monet konsertit ja tapahtumat siirtyvät syksylle. Pienimuotoisten tapahtumien toteutuminen kannattaa tarkistaa Malmitalolta.

Asukastalojen toiminta on myös jäissä, samoin on tauolla Tapanilan Kylätilan toiminta, Siltamäen Korttelitupa ja muiden eri eläkeläisyhdistysten toiminta.

Malmin seurakunta ei järjestä toistaiseksi yleisötapahtumia.

Koronatilanne sulkee myös seurakuntien yhteisöruokailut ja elintarvikejakelut. Tilanteen paikkaamiseksi kokeillaan valmiiksi pakattujen  nk. akuuttikassien jakelua Malmilla Pekanraitti 16 tiloissa.

Ruokakasseja jaetaan maanantaista perjantaihin kello 13:sta alkaen. Jakopaikkoja saattaa tulla lisääkin riippuen siitä, paljonko jaettavaa on tarjolla. Kyseessä on Helsingin kaupungin ja seurakuntayhtymän yhteinen ruoka-avun kehittämishanke.

Helsingin terveysasemilla ei hoideta ylähengitystieoirepotilaita 16.3. alkaen. Kaikki kiireellistä arviota tai hoitoa vaativat potilaat, jotka kärsivät ylähengitystieinfektion oireista, ohjataan Laaksoon, jonne on avattu koronaterveysasema. Ylähengitystieinfektion oireista kärsivien tulee soittaa ensin koronavirusneuvontaan puh. 09 310 10024.

Aivan koko kaupunki ei kuitenkaan ole pysähdyksissä ja kiinni. Helsingin kaupungin kirjastot, liikuntapaikat, nuorisotalot, museot ja ulkoilualueet pidetään näillä näkymin auki normaalisti.  

Samoin koulut ja päiväkodit ovat edelleen toiminnassa.

Tämän tekstit tiedot koskevat maanantaiaamun 16.3. tilannetta.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliMosalaiset kerääntyivät hätähuutoon asemalle
Seuraava artikkeliAuttamisen halua