Vanha Tervapääsky asukasillan aiheena

Tervapääskyn puisto
Tervapääskyn leikkipuiston ja sen tontin kohtalosta on esitetty Tapaninvainiossa erilaisia arvailuja. Ensi viikolla kaupunki valottaa, että mitä alueelle on suunnitteilla. Kuva Pirjo Pihlajamaa

Kaupunki laatii parhaillaan Tapaninvainion aluepuiston leikkialueen puistosuunnitelmaa. Tapaninvainiossa aluetta on totuttu kutsumaan Tervapääskyn leikkipuistoksi. Puistossa sijaitsee leikkipuisto Tervapääskyn rakennus, joka oli käytössä viime kesään asti. Leikkipuiston uudet tilat avattiin Immolantiellä elokuussa, jonne valmistui koulu-päiväkoti-leikkipuistorakennus.

Helsingin kaupunkiympäristön toimialan suunnitelmissa on purkaa Tervapääskyn vanha rakennus ja muokata sen ympäristön leikkialuetta monipuolisemmaksi. Leikkipaikan toimintoja on tarkoitus lisätä ja jäsennellä uudelleen. Esimerkiksi hellejaksojen suosikkikohteisiin kuulunut kahluuallas aiotaan muuttaa potkulautailupaikaksi.

Suunnitelmasta vastaa Helsingin kaupunkiympäristön toimialan maankäyttö- ja kaupunkirakenneosastolla Petra Rantalainen. Suunnittelun konsulttipalvelut on ostettu WSP Finland Oy:stä.

Suunnitelmaluonnos tulee esille ja kommentoitavaksi 27.2.-12.3. Sörnäistenkadun asiakaspalvelupisteeseen sekä verkkosivulle www.hel.fi/suunnitelmat. Suunnitelma on tarkoitus saada valmiiksi ensi kesänä, jotta rakentaminen voisi alkaa syksyllä.

Tapaninvainion kaupunginosayhdistyksestä kerrotaan, että tässä vaiheessa yhdistyksellä ei ole kantaa asiaan. Yhdistyksessä tarkoitus on ensin katsoa, että mitä suunnitelmat pitävät sisällään ja sitten kenties kommentoida.

Puistosuunnitelmaluonnos esitellään asukkaille torstaina 27.2. kello 17.00-18.30 leikkipuisto Tervapääskyn uusissa tiloissa, osoitteessa Immolantie 9.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliLonginojan puroisännälle uusi menopeli
Seuraava artikkeliVilskettä