Kuukausittaiset Arkistot: joulukuu 2019

Hyvää joulua!

Jouluun on enää vajaa viikko aikaa. Lapsilla jännitys tiivistyy samaa tahtia kuin kalentereiden avaamattomien luukkujen määrä vähenee. Odottaminen onkin usein se paras vaihe, silloin mielikuvitus...

Pauke Pukinmäessä jatkuukin jouluun

Erityisen häiritsevää melua Malminkaaren alussa aiheuttavan junttauskoneen piti lähteä S-marketin työmaalta jo marraskuun lopussa, mutta rakentajayhtiö Peab Oy on jättänyt Helsingin kaupungin...

Rottajengillä oli kissan päivät Somerikkokujalla

Jakomäen Somerikkokujalla olevan entisen koulun jätepisteestä on naapurin mukaan kehkeytynyt rottaongelma. Koulun vuokralaisena olevan painiseuran roskat päätyvät roskapisteeseen, josta roskia ei haeta...
Jakko Keso jakomäessä

Jaakko Keson dokumentti Yle Areenassa paljastaa Jakomäen: Slummilähiö vai viihtyisä koti?

Jaakko Keso menee sinne, minne ei yleensä mennä ja kyselee asioita, joita ei yleensä kehdata kysellä. Näin mainostetaan Yle Areenan uutuussarjaa, jossa...

Pinnat tiukilla!

Eräviikinkien viime pelit eivät ole liiemmin pinnoja tuottaneet. Ajoittain ovat pelaajienkin pinnatkin olleet kovilla, etenkin lopulta kuitenkin voittoon päätyneessä lauantain ottelussa Steelersiä...

Joulusirkusta ja Notre Damen henki

Pukinmäen taidekoulut tuo loppuviikosta Malmisaliin viisi joulusirkusshow'ta sekä Notre Damen henki -esityksen. Joulusirkusshow't kuljettavat katsojat Lontooseen, Pariisiin, Roomaan, Reykjavikiin ja Berliiniin. -Idea...
Immolantien koulu

Immolantiellä pelätään koululaisten puolesta

Vanhempien mukaan Immolantiestä on tullut vaarallinen pienille koululaisille. Uusi koulu- ja päiväkotipaviljonki on tuonut mukanaan suuremmat liikennemäärät Immolantielle ja sen lähikaduille. Lapset...
Pukinmäen asema

Asemakaavanmuutosruuhkaa joulunalusviikolla

Joulunalusviikolle on keskitetty melkoinen määrä asemakaavanmuutosten esittelyjä yhteen ja samaan iltaan. Uutta Koillis-Helsinkiä illassa esitellään niin Malmin, Viikin, Pukinmäen kuin Pihlajamäenkin sekä...

Laadukasta läheltä

Etenkin joulun hankinnoissa on hyvä pohtia, mistä ostoksensa tekee. Suosiiko paikallisia lähiyrittäjiä, vai lankeaako verkkokauppojen pauloihin. Verkkokauppojen kasvanut käyttö ei pidemmän päälle ole erityisen järkevää....

Lex Malmi lausuma pysyy voimassa

Eduskunnan tarkastusvaliokunta antoi 3.12.2019 mietintönsä hallituksen vuosikertomuksesta 2018. Mietinnössään valiokunta vahvisti Liikenne- ja viestintävaliokunnan päätöksen pitää Lex Malmi lausuma voimassa.
Poppelit

Poppeleita kaatuu

Malmin keskustassa Kirkonkyläntien pohjoispäästä kaadetaan yhteensä 14 poppelia. Kaadot aloitetaan maanantaina 9.12. ja puut kaadetaan päivällä kello 9-15 välillä. Kaatotyön aikana ajokaistoja...

Pohjois-Helsingin musiikkiopisto 50 vuotta

Tapulikaupungin Hattupolun kerhohuoneella toimintansa aloittaneen ja nykyään Malmitalossa sekä Latokartanontiellä toimivan Pohjois-Helsingin musiikkiopiston mottona on: Musiikki kuuluu kaikille.  Opiston rehtorina toista vuotta...

Axorialle pronssia SM-kisoista

Viikonloppuna  käytiin joukkuevoimistelun välinemestaruuskilpailut Seinäjoella. Tapanilan Erän Axoria sijoittui 12-14 -vuotiaiden sarjassa kolmanneksi. Välinemestaruuskilpailun eri sarjoissa oli mukana kaikkiaan 167...