
Omien jätteiden kierrätys on suositeltavaa, sillä sekä raaka-aineiden, että materiaalien uusiokäyttö on ympäristölle hyväksi. Siksi kokosimme joitakin kierrätyksen perusohjeita. Jos olet epävarma, mihin jätteeseen jokin asia kuuluu, voi sen tarkistaa esimerkiksi HSY:n nettisivuilta.
Tekstiilejä heitetään pois Suomessa vuosittain kymmeniä miljoonia kiloja. Suomessa ei ole vielä yhtään isoa toimijaa, joka vastaisi tekstiilien kierrätyksestä. Recci pyrkii kehittämään suomalaista tekstiilin kierrätystä. Vuonna 2016 kiellettiin orgaanisen jätteen, kuten biojätteen ja tekstiilien vienti kaatopaikalle. Nykyään suositeltavaa olisi, että tekstiileille löydettäisiin uusi käyttötarkoitus, tai että ne lahjoitettaisiin esimerkiksi UFF:ille tai Fidalle. Tekstiilit on myös mahdollista laittaa sekajätteeseen, sillä se menee poltettavaksi, mutta sekään ei ole suositeltavaa.
Reccin vanhojen tekstiilien keräyspisteitä on Pukinmäen Kenttätie 10:ssä, Malmilla Markkinatie 4:ssä ja Kaupparaitilla.
Lasinkierrätykseen saa viedä tavanomaiset lasipurkit ja –pullot. Muun muassa juomalaseja, keramiikkaa, posliinia, kristallia, korkeaa kuumuutta kestäviä ruonlaittoastioita tai hehku- tai halogeenilamppuja ei saa laittaa muun lasijätteen joukkoon, vaan ne kuuluvat yleensä sekajätteeseen. Kuitenkin esimerkiksi lamput palautetaan vaarallisen jätteen keräykseen. Panttipullot voi palauttaa kauppaan tai Alkoon.
Kartonkikierrätykseen voi laittaa muun muassa mehu -ja maitotölkit, muro -ja keksipakkaukset, jauhopussit, munakennot ja pizzalaatikot. Kierrätykseen ei ole suositeltavaa laittaa likaisia pakkauksia, mutta esimerkiksi ruoasta jäänyt vähäinen rasva ei haittaa. Ennen kuin viet asiat kierrätykseen, huuhtele tölkit, litistä pakkaukset ja poista muovikorkit. Kartongit voi viedä oman taloyhtiön jätekatokseen.
Metallinkeräykseen on sallittua pistää metallipurkit, -tölkit, -kannet ja –korkit, tuikkukynttilöiden metalliset kuoret, paistinpannut sekä pieniä metalliesineitä. Suuremmat metalliset esineet, kuten pellit ja räystäät viedään Sortti-asemalle.
Metallinkeräyspisteeseen on kiellettyä viedä esimerkiksi kahvi- ja sipsipusseja, jotka kuuluvat muovinkeräykseen, tai vaarallisia jätteitä kuten paristoja, akkuja, sähkölaitteita sekä maali- tai aerosolipurkkeja, jotka eivät ole kokonaan tyhjiä, jotka pitää viedä vaaralliseen jätteeseen.
Ongelmajätteitä ovat esimerkiksi paristot, akut, monet sähkölaitteet, lääkkeet, maalit, puhdistusaineet, liuottimet ja hapot. Vaarallisen jätteen voi tunnistaa pakkauksen varoitusmerkistä. Ongelmajätteitä voi viedä esimerkiksi Sortti-asemalle tai HSY:n keväisin kiertävään keräysautoon. Lääkkeet viedään apteekkiin, paristot voi viedä niitä myyvään kauppaan ja räjähteet poliisille tai niiden myyjille.
Joulun aikaan syntyy paljon jätettä, moni ei tiedä mitä niille täytyy tehdä. Joululahjapaperit eivät sovi paperin kierrätykseen, vaan kuuluvat jätteisiin. Parhaiten joululahjapaperi sopii lajiteltavaksi energiajätteeseen. Mikäli tämä ei ole mahdollista voi paperit laittaa myös sekajätteeseen. Joululahjapaperi ei sovi normaaliin kodin paperikierrätykseen sen voimakkaan pintavärjäyksen takia. Jos joululahjapaperi on säilynyt hyvänä käytön jälkeen voi siitä tehdä esimerkiksi joulukoristeen ensi vuotta varten.
Kynttilänjämät kuuluvat energiajakeeseen. Lasiset hautakynttilät eivät kelpaa keräyslasiin, joten ne kannattaa käyttää useampaan kertaan. Jouluvalot, jotka eivät enää toimi tulee viedä SER-kierrätyspisteisiin. SER tulee sanoista sähkö -ja elektroniikkaromu. SER-kierrätyspisteissä otetaan vastaan käytöstä poistettuja sähkö -ja elektroniikkalaitteita. Lähin SER-kierrätyspiste sijaitsee Kivikon sorttiasemalla.
Eevi Grönlund ja Pipsa Lahdenperä
Pukinmäenkaaren peruskoulu (TET)