Jaakko Keso menee sinne, minne ei yleensä mennä ja kyselee asioita, joita ei yleensä kehdata kysellä. Näin mainostetaan Yle Areenan uutuussarjaa, jossa heti huomenna nähdään Jakomäessä kuvattu jakso.
”Jaakko Keso” on Yle Kioskin erikoisreportteri Jaakko Keson uusi 5-osainen dokumenttisarja. Dokumenttien aiheet ovat pieniä ja välillä aika outojakin, mutta niiden kautta piirtyy yksi kuva Suomesta vuonna 2019.
Sarjan ensimmäisessä dokumentissa Onko Suomessa slummeja? -jaksossa ollaan Jakomäessä. Siellä Jaakko Keso laittaa itsensä likoon tunkeutumalla mikrofonin ja kameran kanssa ihmisten koteihin ja toriporukoiden pariin.
Keson on alkuun tarkoitus kartoittaa Jakomäen sisintä Kankaretie 9 B:ssä. Vain muutama rapun asukas innostuu asiasta, joten Keso laajentaa kehää kiertelemällä myös ostarilla, nuorisotalon liepeillä ja kentän laidalla kyselemässä, millainen paikka Jakomäki oikein on. Kerrostalosta haastatteluihin suostuu nuoripari, opiskelija ja perheenäiti.
Keson lähtökohtana haastatteluissa on, onko Jakomäessä havaittavissa slummiutumista. Ei ole. Asukkaiden mukaan monikulttuurisuus nähdään siellä etenkin lasten ja nuorten parissa aivan normaalina osana arkea. Työttömiä ja vähäosaisia löytyy ympäri kaupunkia, vaikka heitä Jakomäessä suhteellisesti enemmän onkin.
Nuoret kyllä pohtivat, että Jakomäessä on ihan liikaa baareja. Lisäksi tytöt tuumivat, että jos lapset aina näkevät vanhempansa baareissa ja alkavat pitää sitä normaalina elämäntapana, saattavat he seurata samoja jalanjälkiä. Kierre on valmis.
Keso tapaa kioskilla Niinan, joka kutsuu kotiinsa, esittelee ristipistotöitään ja kertoo varsin ajantasaista ja tarkkaa tietoa naapurustostaan. Hän viihtyy vehreissä maisemissa.
Iltapäiväkerhon ohjaaja Kristolla on oma näkemyksensä siitä, miten työttömyys ja vähäosaisuus saattaa vaikuttaa lapsiin ja nuoriin vaikkapa vähäisempinä harrastusmahdollisuuksina. Se voi johtaa kiusatuksi tulemiseen.
Nuorisotaloon toimittajaa ei päästetä. Jakomäen keskustassa istuskelijat tuumivat, että alue on jätetty vähän heitteille. Sitä ja sen asukkaita ei arvosteta.
Jaakko Keson muiden minidokumenttien aiheina on muun muassa erikoinen itsepuolustuslaji Empty Force, Jonne-meemin takana oleva inhimillinen tragedia ja oodi kostealle juhlayölle.
Jakomäen jakson voi katsoa tästä linkistä.
Teija Loponen