Pukinmäen taidekoulut tuo loppuviikosta Malmisaliin viisi joulusirkusshow’ta sekä Notre Damen henki -esityksen. Joulusirkusshow’t kuljettavat katsojat Lontooseen, Pariisiin, Roomaan, Reykjavikiin ja Berliiniin.
-Idea esityksiin syntyi syksyisestä Moskovan vierailustamme. Ensi vuonna oppilaiden on tarkoitus matkustaa Norjaan ja Sveitsiin, kertoo rehtori Anu Myllyniemi.
Matkaoppaina kaupunkiteemaisissa sirkusesityksissä toimivat klovnit, joiden ohjauksesta vastaa pitkän uran taidekoulujen sirkusopettajana tehnyt Kukka Eklund.
Joulusirkusshow’issa nähdään myös syventävän ryhmän minikokonaisuus Mun City.
-Luvassa on yö nuorten omassa kaupungissa, jossa jaetaan ilot ja surut, tanssitaan bileissä, tasapainoillaan palloilla ja hypitään trampoliinilla, kertoo sirkusopettaja Sanni Sarlin.
Ajatuksen esityskokonaisuuteen Sarlin sai kesällä katsellessaan nuoria sirkusfestivaaleilla pitämässä hauskaa.
-Halusin tehdä jotain, mikä tulisi suoraan heidän maailmastaan sekä haastaa oppilaita iloisempaan ja suurieleisempään ilmaisuun kuin mihin he ovat viimevuosina tottuneet. Ideointi ryhmän kanssa aloitettiin heti kauden alussa. Olemme myös tuunanneet esiintymisvaatteita ja nuoret ovat vaikuttaneet niin musiikkivalintoihin, puvustukseen kuin esitysten suunnitteluun.
Sirkusopettaja Sarlin on ollut mukana vuodesta 1996 lähtien, ensin harrastajana ja sitten opettajana.
-Pukinmäen sirkuskoulussa on parasta, kun saa kokeilla omia ideoita vapaasti niin harrastajana kuin ohjaajana. Se varmaan on syy siihen, että olen pysynyt pitkään talossa. Aina tulee joku uusi idea, joka pitää päästä toteuttamaan. Ja näiden taitavien oppilaiden kanssa se on mukavaa ja inspiroivaa.
-Kipinän saa pysymään yllä ne iloiset kasvot, jotka näen sirkusharrastajilla heidän astuessaan sirkussaliin, säestää Kukka Eklund.
Malmisalissa nähdään myös monitaiteinen esitys Notre Damen henki. Sen ohjauksesta vastaavat Pekka Mattila ja Inari Pölkki.
Mattila suoritti viime keväänä Italiassa Giovanni Fusettin johdolla fyysisen teatterin opettajaopinnot. Pölkki puolestaan on valmistumassa Bath Spa Universityn sirkusohjauksen maisteriopinnoista. Ohjaajien yhteistyö on ollut hedelmällistä ja näyttämöllä näkyy maailmalta ammennettujen oppien anti.
-Luvassa on historiallinen ja viihdyttävä spektaakkeli, jossa matkataan kirkonvartijan alitajunnassa nykypäivästä aina 50 000 vuotta taaksepäin mammuttien aikaan. Sieltä lähdetään kelaamaan kohti nykypäivää ja matkalla sattuu monta värikästä tapahtumaa, paljastaa Myllyniemi.
Lavalla tullaan näkemään kelttejä, Jeanne d’Arc, gargoileja, Quasimodo, Esmeralda, tulen ja veden taisto sekä uskomattoman monta kuningasta.
-Paikka, jossa Notre Dame sijaitsee, on myyttinen. Se oli sitä jo ennen katedraalin rakentamista. Kaikesta, mitä tuolla paikalla on tapahtunut, on ammennettu esitykseen aineksia, kertoo käsikirjoittajana toiminut Mattila.
Vuosi 2019 on historiallinen myös Pukinmäen taidekouluille, sillä taidekasvatustoiminnan käynnistymisestä tulee kuluneeksi 30 vuotta. Pitkäjänteinen työ on tuottanut tulosta, sillä marraskuussa taidekoulujen sirkustaiteen laaja oppimäärä sai opetus- ja kulttuuriministeriön järjestämisluvan ja oikeuden valtionosuuteen.
Teija Loponen
Puksun sirkuksen joulushow’t Malmitalossa. Show I Berliini 12.12. klo 18.30, Show II Rooma 13.12. klo 19.30, Show III Reykjavik 14.12. klo 13, Show IV Pariisi 14.12. klo 18.30, Show V Lontoo 15.12. klo 15. Kesto: n. 60 min Liput: 13,50 / 10,50/7,50.
Notre Damen henki 13.12. klo 17, 14.12. klo 16, 15.12. klo 17.30. Kesto: n. 45 min Liput: 13,50 / 10,50 / 7,50.