Immolantiellä pelätään koululaisten puolesta

Immolantien koulu
Kesällä rakennetussa paviljongissa toimii sivukoulun lisäksi kaksi päiväkotia ja leikkipuisto. Aiemmin tontilla oli pieni Immolantien sivukoulu ja autoliikenne nykyistä maltillisempaa. KUVA PIRJO PIHLAJAMAA

Vanhempien mukaan Immolantiestä on tullut vaarallinen pienille koululaisille. Uusi koulu- ja päiväkotipaviljonki on tuonut mukanaan suuremmat liikennemäärät Immolantielle ja sen lähikaduille. Lapset joutuvat puikkelehtimaan kouluun autoja väistellen. Vaaratilanteita tulee vanhempien mukaan päivittäin.

Tapaninvainiossa ennustettiin tulevista liikenneongelmista jo silloin, kun koulun tontille tehty rakennus oli vielä suunnitteluasteella. Tuolloin asukkaita edustava Tapaninvainion kaupunginosayhdistys ilmoitti kaupungin edustajille useita kertoja, että Immolantien kasvava saattoliikenne vaarantaa lasten turvallisuuden, ellei tilanteelle tehdä mitään.

Ei tehty ja syksyn aikana uudisrakennuksen luona on nähty vaaratilanteita, kun autoilijat eivät ole aina huomanneet jalankulkijoita. Autojen on nähty jopa koukkivan suojatien kohdalla lapsia väistellen vastaantulevien kaistalle.

Kaupunginosayhdistys on viimeksi lokakuussa pyytänyt kaupungilta sähköpostitse Immolantietä koskevaa liikennesuunnitelmaa, mutta kukaan ei ole vastannut.

Kirjeen lähettänyt Tapaninvainion kaupunginosayhdistyksen hallituksen jäsen Jonna Sojakka pyytää nopeita toimia, jotta lasten koulutie saataisiin turvalliseksi.

Tapaninvainiolaiset itse ovat koko ajan toivoneet, että tontin saattoliikenne ohjattaisiin Kirkonkyläntien puolelta.

-Nyt se on kuitenkin toteutettu Immolantien kautta ja liikennemäärä on lisääntynyt huomattavasti rakennuksen välittömässä läheisyydessä – kuten jo ennalta pelkäsimme. Myös koulun edessä oleva suojatie on jätetty entiselle paikalleen, joten lapset joutuvat koukkaamaan parkkipaikan kautta päästäkseen kouluun. Ja autojen läpiajo parkkipaikalla risteää lasten kulkureitin poikki. Näin ollen läheltä piti -tilanteita esiintyy jatkuvasti, ekaluokkalaisen äiti Jonna Sojakka kirjoittaa kaupungin virkamiehille.

Sähköposti on osoitettu kaupunkiympäristön toimialan toimitilayksikön projektipäällikkö Jari Miettiselle ja kopiona Pukinmäenkaaren peruskoulun rehtorille, päiväkotien Immola ja Tilhi johtajalle, varhaiskasvatuksen aluepäällikölle, leikkipuistoyksikkö Malmi-Latokartanon johtavalle leikkipuisto-ohjaajalle ja tilapalvelut-yksikön päällikölle.

-Valitettavasti meillä on ollut näissä paviljonkiasioissa oli kiire. Valitettavan myöhään on saatu tehtyä asioita, ja olen siitä tietysti pahoillani kaupungin edustajana, projektipäällikkö Jari Miettinen pahoittelee puhelimessa Lähitiedolle liikennesuunnittelun puutteita.

Hän kertoo, että toissa viikolla Immolantielle palautettiin rakentamisen aikana poistetut ajohidasteet, minkä pitäisi osaltaan rauhoittaa liikennettä. Liikenteen kokonaistarkastelusta hän ei osaa sanoa muuta, kuin että sellainen on liikennesuunnittelupuolelta tulossa. Liikennesuunnittelijan nimeä hän ei osaa kertoa.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliAsemakaavanmuutosruuhkaa joulunalusviikolla
Seuraava artikkeliJoulusirkusta ja Notre Damen henki