Päättäjien palsta: Alviina Alametsä, Heimo ”Hemppa” Laaksonen, Mari Rantanen

valtuutetut
Kauko Koskinen, Veronika Honkasalo, Heimo Laaksonen, Alviina Alametsä, Sinikka Vepsä, Abirahim Hussein, Terhi Peltokorpi, Björn Månsson ja Mari Rantanen

Anne M. Pukinmäestä toivoo vastauksia vihreiltä, perussuomalaisilta ja kokoomukselta.

  1. Onko arvopohjanne mukaista laittaa miljoonat eurot Kruunusiltoihin ja rautatieaseman ylittävään baanaan vai ihmisten hoitoon?
  2. On ilmiselvää, etteivät vanhukset pärjää kotonaan. Miksi Helsinki ei rakenna vuosikymmeniä kuntaan veroja maksaneille vanhuksilleen hoivapaikkoja?
  3. Miten olette vaikuttaneet Helsingin budjettiin, että kotihoito paranee?

Alviina Alametsä, 27, Puistola. Vihr. Kaupunginvaltuutettu, Helsingin tasa-arvotoimikunnan pj, kaupungin tarkastuslautakunnan jäsen ja HSL:n hallituksen jäsen. Mielenterveyspoolin hankepäällikkö.

  1. Rahoja ei kannata laittaa ainakaan Keskustatunneliin, joka olisi todella kallis. Kaupungissa täytyy investoida turvalliseen ja ympäristöystävälliseen liikkumiseen, se on selvä. Mutta verotusta pitäisi maltillisesti korottaa terveydenhoidon ja muiden kaupunkilaisten palveluiden korjaamiseksi. Olisi aika tehdä se.
  2. Ehdottomasti hoivapaikkoja pitää olla riittävästi, lisäksi kotihoitoon pitää panostaa siten, että se on laadukasta. Tässä on suuria puutteita.
  3. Olen ajanut erilaisia panostuksia ihmisten hoitoon ja kotihoitoon. Vihreät ovat olleet asiassa aktiivisia ja joissain asioissa on saatukin parannuksia, muttei riittävästi. Resursseja tarvitaan lisää. Kokoomus pitäisi saada suostumaan veroasteen nostamiseen.

Heimo ”Hemppa” Laaksonen, 67, Puistola. Kok. Kaupunginvaltuutettu, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, Urheiluhallit Oy:n hallitus. Kotiseutuneuvos.

  1. Varmasti 300-400 miljoonan toteutus jää vajavaivaiseksi. Tuulisella sillalla kulkevat vain ratikat ja fillaristit. Esitystämme, että edes taksit voisivat yöaikaan käyttää siltaa, ei hyväksytty.
  2. Helsinki kyllä toteuttaa koko ajan lisää paikkoja vanhuksille. Nyt vireillä ovat Vuosaari, keskusta, Pohjois-Haaga ja Koskelan muistikylä. Ikääntyneiden määrän raju kasvu asettaa kovia haasteita ja panostusten tarvetta. Esimerkiksi kolmen seuraavan vuoden aikana meillä on Helsingissä noin 8 000 uutta yli 75-vuotiasta. Kasvu on rajua.
  3. Suoraan kotihoidon paranemiseen en vaikuttanut budjettineuvotteluissa. Keskityin liikunta- ja vapaa-ajan sektorin kysymyksiin, myös senioreiden näkökulmasta. Kokoomus oli poliittisessa budjettineuvottelussa vetäjä. Siellä sovittiin kotihoidonkin lisärahoituksesta, tälle vuodelle lisättiin 6 miljoonaa euroa. Arvomaailmassani kotihoitoon satsaaminen on ykköspaikalla, jos ja kun sillä siirretään laitoshoitotarvetta.

Mari Rantanen, 43, Tapaninkylä. Ps. Kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen varajäsen, sosiaali- ja terveyslautakunta, maakuntavaltuutettu. Kansanedustaja, omaishoitaja.

  1. Ei ole arvopohjamme mukaista varsinkaan kun nämä hankkeet parantavat vain pyöräilyä tai ratikkaa. Kaupungin liikennepolitiikkaa tulisi kehittää kaikki liikkumistavat huomioiden.
  2. Tätä olemme kyselleet jo pitkään. Kaupungissamme on kotihoitofundamentti, jossa papukaijana toistellaan, että kotihoidossa ihmisen on hyvä olla. Näin varmasti onkin kunnes kotona asuminen ei enää ole inhimillistä eikä turvallista. Olemme esittäneet ympärivuorokautista hoivaa monta kertaa, mutta valitettavasti muut puolueet eivät innostu.
  3. Budjettiin vaikutetaan voimasuhteilla ja neuvotteluilla. Olemme tehneet työtä niin sotelautakunnassa kuin valtuustossa, että asia paranisi, mutta näytämme olevan menossa eri suuntaan, jopa siinä määrin, ettei enää kotihoidossa käydä kotikäynneillä vaan asiat hoidetaan etänä tietokoneelta. Ehkäpä kaupungilla ja puolueilla on tärkeämpiä intressejä kuin maamme puolustajat ja rakentajat. Se on surullista.

Koillis-Helsingin päättäjät vastaavat vuorotellen myös lukijoiden kysymyksiin. Niitä voi meilata pirjo.pihlajamaa@lahitieto.fi tai tekstata 045 3489 373.

Edellinen artikkeliTaidekoululaiset venäläisteatterin vieraina
Seuraava artikkeliMalmi-ryhmässä puhutaan tunteista