Minut vihittiin papiksi pyhäinpäivänä 2018. Takana on nyt ensimmäinen vuosi pastorina Malmin seurakunnassa.
Olen yksi seurakunnan neljästä projektipapista. Tehtävämme on kohdata ihmisiä eri puolilla Malmin suurta seurakuntaa.
Projektimme idea on yksinkertainen. Kun suuri osa malmilaisista ei tule kirkon seinien sisäpuolelle, seurakunnan työntekijöiden pitää lähteä etsimään heitä kirkon ulkopuolelle.
Minun toimialueeni on keskinen Malmi ja Pukinmäki. Toimenkuvaani kuuluu erityisesti ”Malmin aseman seudun joskus karheiden miesten” kohtaaminen.
Tehtävä tuntui varsin haastavalta. Miten välittää kirkon sanomaa armosta vuoden 2019 malmilaisessa todellisuudessa?
Toki minulla on kokemusta ihmisten kohtaamisesta aiemmassa elämässäni toimittajana ja politiikan tehtävissä. Olen ollut vaaliteltalla Ylä-Malmin torillakin monta kertaa.
Taustani on helpottanut ihmisten kohtaamista. On helppo heittäytyä juttusille sellaisen ihmisen kanssa, jonka naama on tuttu televisiosta.
Toki tuttuus on tuonut omat haasteensakin.
Mieleeni on jäänyt muuan keskustelunavaus malmilaisessa pubissa. Vastapäätä istunut roteva kaveri katsoi tiukasti silmiin ja sanoi vihaavansa erityisesti kahta ihmisryhmää, poliitikkoja ja pappeja.
Keksin vasta jälkeenpäin, että paras vastaus tuohon pelinavaukseen olisi ollut yksinkertaisesti ”bingo”. Nyt tuli kerralla kaksi oikein. No, hyvä keskustelu silloinkin syntyi.
Kun nyt mietin vuoden kokemuksia, mieleen tulee monissa yhteyksissä käytetty tokaisu ”kyllä Siperia opettaa”. Voin sanoa, että kyllä Malmi opettaa.
Olen kohdannut aseman seudun karheita miehiä kahviloissa, huoltoasemilla, pubeissa ja puistonpenkeillä. Olemme puhuneet ainakin hevosista, autoista, jalkapallosta ja politiikasta.
Ja vähitellen olemme alkaneet keskustella myös elämän peruskysymyksistä kuten sairauksista ja kuolemasta.
Malmi on vahvistanut myös kokemusta miesten ja naisten erilaisesta kokemusmaailmasta ja keskustelutyylistä. Naisten on vieläkin helpompi puhua vaikeista asioista.
Olen kuullut myös kertomuksia siitä, miksi ihmiset ovat eronneet kirkosta. Erityisen koskettavia ovat vanhojen ihmisten yhä kipeät muistot siitä, miten joku pappi kohteli heitä ikävästi vuosikymmeniä sitten.
Olen kohdannut vuoden aikana Malmilla elämän koko kirjon.
Malmin kuva on kuin mosaiikki, jossa on hyvin monenlaisia palasia: ahkeria yrittäjiä ja työntekijöitä, torimyyjiä, kaupungin sosiaalityöntekijöitä ja heidän asiakkaitaan, poliiseja virkapuvuissaan, Romaniasta tulleita lehdenmyyjiä, kahviloiden äijäporukoita – ihmisiä, joilla menee paremmin tai huonommin.
Senkin olen oppinut, että Malmi on oikeastaan pieni kylä, jossa kaikki tuntevat toisensa.
Odotan mielenkiinnolla, mitä toinen lukuvuosi tuo tullessaan. Uskon, että siitä tulee Malmin ja malmilaisten opetuksessa vähintään yhtä mielenkiintoinen kuin ensimmäisestä.
Lopuksi vielä projektipapin käyttöohje malmilaisille:
Minut saa pysäyttää. Älkää pelästykö, jos minä pysäytän. Kun kysyn, mitä kuuluu, olen oikeasti kiinnostunut vastauksesta.
Timo Laaninen
