Kuukausittaiset Arkistot: marraskuu 2019

Mirka Nokka tuottaa lastenkulttuuria

Koillisen kulttuurikeskus Malmitalolla on esityksiä 450 vuodessa ja niitä löytyy kaikille vauvasta vaariin.  Malmitalon kulttuurituottaja Mirka Nokka työskentelee muun...
Arvi savolainen

Arvi Savolainen, 21, painijalahjakkuus MAAILMANMESTARI TAPANINVAINIOLTA

Tapaninvainion maisemissa voi vastaan tulla komearaaminen lenkkeilijä. Tämä vastaantulija ei ole ihan tavallinen tuulipukuinen hölkkääjä, vaan huippu-urheilija, tuore 23-vuotiaiden painin maailmanmestari Arvi...

Pukinmäen taidekoulujen sirkustaide valtionavun piiriin

Pukinmäen taidekoulut on saanut opetus- ja kulttuuriministeriön järjestämisluvan sekä oikeuden valtionosuuteen sirkustaiteen perusopetuksen laajan oppimäärän opetukseen yhteensä 1536 tunnin perusteella. Tieto päätöksestä sai...

Malmin tornista 32

Tuhoutuuko yhteisö? Mikäli huonosti käy, toiminta historiallisella Malmin lentoasemalla päätyy vuodenvaihteessa. Samalla päätyisi yli 80 vuoden aikana muodostuneen ilmailuyhteisön tarina.

Mobiilipelillä rahaa retkikassaan

-Ei mokkapalojen leivontaa. Siitä se lähti, kertoo peli-idean isä Matti Immonen.-Harvoin sitä saa oman nimen näkymään pelin tekijänä, tuumivat Elli ja Santeri...
Nallenrinne

Lentokentän rakentamissuunnitelmat etenevät: Nallenrinteeseen 2800 asukasta

Malmin lentokentän alueen ensimmäisen alueen Nallenrinteen tarkistettu asemakaavaehdotus on valmistunut. Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli asemakaavamuutosta eilen tiistaina. Nallenrinne sijaitsee Malmin lentokentän alueen...

Parempaa palvelua

Hyvä palvelu saa ihmiset aina ilahtumaan. Moni on siitä valmis vaikkapa hivenen maksamaankin. Huonolla asiakaspalvelulla sen sijaan helposti karkotetaan asiakkaat. Asiakaspalvelijan huono hetki voi kertautua...

Valaiseeko valomeri Tapulin sunnuntaina? – ”Yhdessä me tuomme valoa pimeyteen”

Tapulista tahdotaan tehdä yhteisöllisempi asuinalue. Valon juhla taistelee kaamosta vastaan ja yrittää yhdistää alueen ihmisiä. Sunnuntaina 1.12. kello 16 Tapulissa...

Malmi-ryhmässä puhutaan tunteista

Malmin peruskoulussa kokoontuu kerran viikossa ennen koulupäivän alkua erityinen ryhmä nuoria yhteiselle aamupalalle. Kyseessä on yläkoululaisille suunnattu keskusteluryhmä, jonka jäsenet ovat vaarassa...
valtuutetut

Päättäjien palsta: Alviina Alametsä, Heimo ”Hemppa” Laaksonen, Mari Rantanen

Anne M. Pukinmäestä toivoo vastauksia vihreiltä, perussuomalaisilta ja kokoomukselta. Onko arvopohjanne mukaista laittaa miljoonat eurot Kruunusiltoihin ja rautatieaseman...