Toiveet toteutumaan

Viihtyisä ympäristö on jokaisen toive. Turvallisen ympäristön pitäisi olla jokaisen oikeus. Täällä Koillisessakin on silti iso joukko ihmisiä, lapsia ja aikuisia, jotka eivät saa asua, työskennellä tai muuten viettää päiväänsä terveytensä kannalta turvallisessa ympäristössä. Pormestari Jan Vapaavuori tulee ensi torstaina Puistolaan kuulemaan lähiseudun asukkaiden toiveita ja murheita. Maatullin koulun ja joidenkin päiväkotien sisäilmaongelmat nousevat asukasillassa varmasti esille. Myös Tapulin leikkipuiston tilanne kiinnostanee. Asumisviihtyvyyteen ja ympäristöön liittyviä asioita on jo etukäteen kirjattu asukkaiden tekeminä.

Kaupunki on monissa asioissa kysellyt asukkaiden mielipiteitä ja myös alueen yrittäjiä on kutsuttu erilaisiin työryhmiin pohtimaan Koillisen kehittämistä. On hienoa kehitystä, että on yritysluotsit ja stadiluotsit, joilta saa kysellä neuvoja ja apua. Kaupunki myös tekee jatkuvasti kehityssuunnitelmia etenkin Malmin uudistamiseksi. Asukkaiden kannalta isot uudistukset etenevät kovin hitaasti. Ja toisinaan ihmiset harmittelevat, että pieniä uudistuksiakaan ei hevin nopealla aikataululla tehdä, vaikka niiden luulisi olevan täysin mahdollisia. Silloin he ainakin kuulisivat syyn viiveeseen mielellään. Samaa pohtivat ne yrittäjät, jotka ovat toivoneet lyhytaikaista pysäköintitilaa asiakkailleen kadun varteen. Parkkihalleista on katujen varsien kivijalkaliikkeisiin pitkä matka.

Monet toiveet voivat toteutua olemalla itse aktiivinen. Voi osallistua järjestettyihin tilaisuuksiin, ottaa kantaa esillä oleviin suunnitelmiin ja äänestää OmaStadi -hankkeita. Sinnikäs toiminta johtaa usein, joskaan ei aina, tuloksiin. Joissakin asioissa voi toimia myös itse. Jos esimerkiksi ympäristön roskaisuus häiritsee, voi siivota itse lähiympäristöään. Se saattaa innostaa muutkin siivoamaan, tai ainakin vähentää roskaamista.

Päätoimittaja Teija Loponen