
Malmin juna-aseman ja bussiterminaalin eteläpuolella oleva vaalea toimistorakennus puretaan pois. Kaupungin rakennusvalvonnan myöntämän purkuluvan valitusaika päättyi eilen. Asiaa ei ole katsottu aiheelliseksi ilmoittaa naapurustolle asemakaavan takia.
Kolmikerroksisen rakennuksen purkumahdollisuus on ollut tiedossa jo vuosia, sillä tontti on osa Latokartanontien pohjoisosan asemakaavamuutosaluetta. Asemakaava sai lainvoiman vuoden 2018 toukokuussa.
Paikalle saa rakentaa Malmin keskustan korkeimman kiinteistökokonaisuuden, johon tulee kahteen 16-kerroksiseen kerrostaloon liiketilaa sekä toimisto- ja asuinhuoneistoja. Asuntoja rakennetaan runsaat sata.
Vuonna 1987 valmistuneessa kiinteistössä toimii tällä hetkellä pääosin terveys- ja kuntoilualan yrityksiä.
Purkulupaa on hakenut Kiinteistö Oy Latokartanontie 4. Kiinteistöyhtiön omistaa monikansalliseen konserniin kuuluva Cromwell Finland Oy.
Helsingin kaupunki on aiemmin sopinut, että tontin omistaja maksaa asemakaavan tuomasta tonttimaan arvon noususta kaupungille 654 000 euroa. Lisäksi kaupunki on myynyt yhtiölle noin kolmella miljoonalla eurolla omistamansa noin 1 300 neliömetrin määräalan liitettäväksi tonttiin.
Kaavamuutoksessa muuttui myös Latokartanontien nimi. Se on viime vuoden lopusta asti ollut Vanha Helsingintie.
Entiseen Latokartanontie 4:n kortteliin kuuluu myös osoite Latokartanontie 2. Korttelin uudet katuosoitteet ovat lähestymissuunnasta riippuen Vanha Helsingintie 19 tai 21, K.H. Wiikinkatu 1 tai 3, Pekanraitti 17 tai Malminkaari 7.
Kaavatyön aikana tornitalotontista käytettiin myös nimeä K.H. Wiikinkatu 1. Karl Harald Wiik (1883-1946) oli Malmilla asunut sosialidemokraatti, joka toimi kansanedustajana ja toimittajana. K.H. Wiikinkatu tuli Malmille vuonna 1983, kun Wiikin syntymästä oli kulunut sata vuotta.
Pirjo Pihlajamaa