Tapanilassakin marssittiin ilmaston puolesta

Oppilaat valmiina lähtöön. KUVA TONY HEINONEN

Tuhansien helsinkiläiskoululaisten tavoin myös moni Tapanilan ala-asteelainen halusi nousta barrikadeille puhtaamman ilmaston puolesta. Osa koulun oppilaista lähti Eduskuntatalolle suureen mielenosoitukseen ja osa marssi oman kylän raitilla.

Kansainvälisen ilmastoviikko huipentui ilmastolakkoon eri puolilla maailmaa viime perjantaina. Tapanilan ala-asteella oli siihen liittyen oma varjotapahtuma, jossa koululaiskulkue marssi lähikaduilla kantaen itse tehtyjä iskulauseita.
Tapanilassa koulun reilusta parista sadasta oppilaasta noin 60-70 osallistui varjotapahtumaan. Kaduilla oli aamulla aika hiljaista, mutta marssi ei jättänyt sen nähneitä kylmäksi.

-Jotkut autoilijat tööttäsivät ja peukuttivat. Yksi mummeli kävi juttelemassa ja symppasi, mikä oli kaikista todella hienoa. Se aiheuttaa väreilyä oppilaillekin, kun heidät huomioidaan, kertoo Tapanilan ala-asteen 6b-luokkaa opettava Tony Heinonen.

Tukimarssi järjestettiin jo toisen kerran. Aiempi oli edellisen ilmastolakon yhteydessä. Osallistuminen oli vapaaehtoista.
Eduskuntatalolla kolulaiset ovat osoittaneet tänä vuonna mieltään viime perjantain lisäksi tammikuussa ja maaliskuussa.

-Idea tukimarssiin syntyi luokassani, kun oppilaat alkoivat miettiä, että miten koulun pienemmätkin voisivat osallistua, kertoo Heinonen.

Tapanilasta keskustaan lähtijät ovat koulun viides- ja kuudesluokkalaisia. Sitä nuorempia eivät vanhemmat halua päästää kaupungille valvomatta. Eduskuntatalolle haluava saa lähteä koululta itsenäisesti huoltajan pyynnöstä ja vastuulla.

Puhutaanko Tapanilan ala-asteella paljonkin ilmastonmuutoksesta?

-Oman luokkani osalta voin sanoa, että tosi paljon. Olen opettanut oppilaitani toiselta luokalta asti ja kierrätys, roskat ja oman roolin ymmärtäminen on kulkenut teemana koko ajan. Nykymuksut seuraavat asioita ja ovat hyvin kartalla ja kiinnostuneita ympäristöstä. Greta on tehnyt heihin todella vaikutuksen ja häntä sympataan.

Ruotsalainen koulutyttö Greta Thunberg on esimerkillään saanut aikaan ympäri maailmaa leviävän ilmastolakkoaallon. Se alkoi vuosi sitten elokuussa, kun Greta Thunberg ryhtyi osoittamaan mieltään ilmastonmuutoksen vuoksi Tukholmassa Ruotsin valtiopäivätalon edessä.

Nyt 16-vuotias Greta Thunberg kiertää maailmalla ja vaatii johtavilta poliitikoilta tieteen ymmärtämistä ja rohkeampia päätöksiä, jotta ilmastonlämpeneminen saadaan aisoihin.

Viimeisin kuutosten kanssa käyty ilmastokeskustelu on liittynyt Greta Thunbergin Amerikan vierailuun.

-Tällä viikolla on ruodittu jälkilöylynä myös aikuisten tölvimiset, puhuttu autismin kirjosta ja ihmisten erilaisista ominaisuuksista. On ihmetelty Trumpia. Miten hän suhtautuu 16-vuotiaaseen tyttöön ja kuinka hän voi olla tytölle niin tyly ja törkeä.
Ilmastoaihe voi aiheuttaa niin aikuisissa kuin koululaisissakin jo ahdistusta, mutta onneksi vielä nähdään toivoa.

-Minäkin näen opettajana, aikuisena ja kahden tytön isänä. Pensseleitä ei ole heitetty pois, vakuuttaa luokanopettaja.

Pirjo Pihlajamaa